Alueelliset veroporkkanat mahdollisia myös Suomessa, kertoo selvitys – Saarikko: "Erityistalousalueita on syytä kokeilla tulevalla vaalikaudella"
Alueellisia veroporkkanoita voitaisiin ottaa käyttöön Suomessa, kertoo tuore selvitys.
EU-oikeus ja erityisesti valtiontukisäännökset eivät sinällään estä verokannustimien käyttöönottoa, mutta sieltä tulee kuitenkin merkittäviä rajoituksia. Myöskään perustuslaki ei muodosta ilmeistä estettä kannusteille, mutta jos alueellisia tukia otetaan käyttöön, niiden oikeasuhtaisuutta pitää huolellisesti arvioida.
Tämä käy ilmi keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) alulle laittamasta selvitystyöstä. Selvityshenkilöt Tomi Viitala ja Markus Lahtinen ovat tehneet oikeudellisen ja taloudellisen arvion alueellisten verokannustimien hyödyntämismahdollisuuksista rakenteellisista ongelmista kärsivillä alueilla.
Selvityksen lähtökohtana olivat useiden EU-maiden erityistalousalueet, joissa on käytössä verokannustimia alueelle investoiville ja siellä toimiville yrityksille.
– Hyvin toteutetut erityistalousalueet voisivat houkutella uusia investointeja ja työtä Suomeen. Näillä alueilla voitaisiin joustavoittaa verotuksen ohella myös luvitusta sekä muuta investointeja ja työvoiman saatavuutta hankaloittavaa sääntelyä. Näen, että erityistalousalueita on syytä kokeilla tulevalla vaalikaudella, ministeri Saarikko sanoo tiedotteessa.
Keskusta on aiemmin esittänyt, että koko maan kehittämiseksi Suomeen perustettaisiin vuoteen 2030 mennessä useita erityistalousalueita, joille annettaisiin erilaisia kannustimia.
Kansainvälisen vertailun perusteella erityistalousalueiden keskeisin veronhuojennus on määräaikainen täysi tai osittainen vapautus yhteisöverosta erityistalousalueelle investoivalle tai siellä toimivalle yritykselle.
Keskeinen instrumentti oikeasuhtaisuuden määrittelyssä EU-maissa on jäsenvaltiokohtainen aluetukikartta. A-alueiden bruttokansantuote saa olla korkeintaan 75 prosenttia EU:n keskiarvosta, kun taas C-alueet määritellään kansallisesti alikehittyneiksi.
Selvitystä esitelleen Tomi Viitalan mukaan Suomessa ei ole A-alueita. Sen sijaan C-alueilla, joihin kuuluvat Pohjois- ja Itä-Suomi sekä yksittäisiä kuntia muualta, voitaisiin mekanismi ottaa käyttöön.
Kyse on enimmäistuki-instensiteeteistä: eli kuinka suuri osuus investoinneista voidan palauttaa yrityksille (20, 30 tai 40 prosenttia). Tämä vaihtoehto on kuitenkin notifioitava komissiolla.
Toinen väylä on vähimmäistuet (de minimis), missä euromäärä on varsin pieni eli enintään 200 000 euroa kolmen vuoden ajalla (2024 nostetaan 275 000 euroon).
– Tämä taas antaisi enemmän kansallista harkintavaltaa. De minimiksessä ei tarvita oikeasuhtaisuuden punnintaa, koska se on rajattu varsin pieneen euromäärään. Käytännössä vasta sitten, kun yksityiskohdat ovat selvillä, tämä voidaan ottaa käyttöön kokeiluluonteisesti, Viitala selvittää
Kannustimet ovat Markus Lahtisen mukaan riippuvaisia investointien määrästä. Suomen etu on raaka-aineissa ja fyysisissä tuotteissa. Seutukunta on joka tapauksessa hyvä lähtökohta kokeilujen tekemiselle.
– Euroopasta kertyneet kokemukset eivät tarjoa yksiselitteistä vastausta. Ei löydy selkeitä onnistumisia tai epäonnistumisia. Tulkinta on haastavampaa, kun selkeätä ohjenuoraa ei ole. Verrokkimaista esimerkiksi Ranskassa tuet eivät kohdistu maan syrjäisimpiin seutuihin vaan enemmänkin heikosti kehittyneisiin kaupunkialueisiin, selvitysmies muistuttaa.
Muutamia selkeitä johtopäätöksiä selvitysmiesten havaintojen mukaan kuitenkin löytyy.
– Verokannustin ei yksistään ratkaise, vaan kyse on myös alueen muusta kehittämisestä. Osaavan työvoiman saatavauus ja logistiikan toimivuus ovat vähintään yhtä tärkeitä tekijöitä. Muun kehittämisen laiminlyönti kumoaa helposti verotushyödyt, Lahtinen toteaa.
Yksi mahdollinen vastaus kiristyvään kansainväliseen kilpailuun voisi löytyä vihreän siirtymän investoinneista, mikä vahvistaisi koko kansantaloutta.
– Jos markkinoille tulee semmoista mikä muuten ei syntyisi, niin hyvä juttu. Toki pitäisi syntyä keskittymiä, jotta yritykset saisivat tukea toisistaaan, kun verokannustimet loppuvat.
Mahdollisuuksia siis löytyy, mutta myös riskit on selvityksen mukaan myös huomioitava.
– Lähialueiden taloudellinen kehitys taantuu, jos investoinnit keskittyvät erityistalousalueille. Tämä on kansainvälisesti huolestuttavan yleinen löydös, Lahtinen mainitsee.
Tietyn riskitekijän muodostaa hänen mielestään myös Suomen julkisen talouden näkymien haastavuus.
– Jos arvonlisän muodostumisen tasaisempi jakautuminen asetetaan tavoitteeksi, pitää valita kustannustehokkain toimenpidekokonaisuus ja pitää muistaa, että toimivuus saadaan selville vasta pidemmän ajan kuluessa.
Toki alueita pitää selvityksen mukaan kehittää myös mulla tapaa.
– Pitää katsoa kokonaisuutta, ei yhtä verotustapaa. Ja politiikkatoimet pitää valita parhaan tutkimustiedon perusteella.