Ajatuspajan johtajan mielestä informaatioähky vaikeuttaa politiikan tekoa – "Aika kaipaa kipeästi lahjakkaita, perehtyneitä, selkeitä ja rohkeita poliitikkoja"

Eerikinkadun ja Albertinkadun kulma Helsingin Kampissa on kuin pieni muun Suomen konsulaatti keskellä pääkaupunkia.

Samasta rapusta löytyy pellervolaista taloustutkimusta, alkiolaista sivistystoimintaa – ja ajatuspaja e2. Kaksi vuotta sitten Karina Jutilan johtama ajatushautomo jätti viestintähankkeet ja muut projektit ja keskittyi puhtaasti tutkimukseen.

Nyt e2 tuottaa tietoa kaikille päättäjille puoluekannasta riippumatta.

– Olen tosi otettu, jos meidän julkaisujamme käytetään kaikkien vastuullisten puolueiden kehittämisessä. Ja että puolueet ottaisivat entistä paremmin paikkansa demokratiassa, Jutila pohtii.

Keskusta on yksi e2:n taustayhteisöistä. Puolueen leivissä välillä itsekin ollut Jutila ei pidä sitä ongelmana pajansa tutkimustyön uskottavuudelle.

– Minulla on oma poliittinen taustani, mutta muutenhan porukat ovat vahvasti tutkijoina meritoituneita. Ja missään nimessä esimerkiksi rekrytoinneissa ei haeta muuta kuin huippuosaajia, hän painottaa.

Jutilalle itselleenkään puolue- ja tiedeihmisen sisäinen yhteensovittaminen ei ole ollut ongelma. Tutkijan identiteetti on niin vahva, että omalle tekemiselleen on pakko olla rehellinen.

Jutilan kiinnostus politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin sai alkunsa jo lapsuudessa.

Kun Jutila oli pieni, hänen isänsä vammautui vaikeasti auto-onnettomuudessa. Kun vanhemmat sisarukset olivat koulussa ja äiti töissä, Jutila seurasi kotona isänsä kanssa tiiviisti television ja radion uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

– Kun se yksi huone oli hänelle sillä hetkellä se maailma, hänellä oli aikaa vastata kysymyksiin. Ehkä se ei ollut ihan tavallista dialogia tänä päivänä ajatellen, kun pikkulapsi kyselee politiikasta. Mutta minä rupesin silloin utelemaan, mitä nämä uutiset tarkoittavat, kuka on YK:n pääsihteeri ja kaikenlaista.

Poliitikon uraa Jutila kertoo harkinneensa vielä valtio-oppia opiskelemaan lähtiessään. Tutkimustyö vei kuitenkin mennessään. Nyt hän kokee omakseen tiedon tuottamisen politiikan etulinjassa oleville.

– Semmoisen tiedon tuottaminen, joka auttaa ymmärtämään yhteiskuntaa ja ennakoimaan, havahduttamaan tarvittaessa.

Jutila sanoo seuranneensa poliitikkojen työtä niin läheltä, ettei riemuitse heidän möhlinnöistään tai joutumisestaan vaikeuksiin. Paljon suurempaa tyydytystä antaa, kun pystyy auttamaan heitä pärjäämään työssään – puoluekannasta riippumatta.

– Koska vastuupaikoille joutuneet ja päässeet tarvitsevat kyllä tuen työlleen.

Jutila istui myös professori Juho Saaren eriarvoistumistyöryhmässä pohtimassa demokratian kehittämistä.

Jutila huomauttaa, että demokratiaan liittyvät kysymykset ovat mitä suurimmassa määrin myös eriarvoisuuskysymyksiä. Siitä kertoo vaikkapa se, että viime eduskuntavaaleissa korkeasti koulutetuista nuorista aikuisista äänesti noin 80 prosenttia ja peruskoulun suorittaneista vain noin 30.

– Jos tämä jatkuu ikäluokasta ja sukupolvesta toiseen, niin tämän polun päässähän on luokkayhteiskunta.

– Ei meidän demokratiamme voi olla vain hyvinvoivien demokratia, hän tähdentää.

Jutilan mielestä puolueet ovat edelleen välttämättömiä parlamentaarisen demokratian välineiksi ja operatiiviseen vallankäyttöön.

Kansalaisten identiteettiin ne eivät enää juuri ulotu, vaan ovat nykyisin enemmän käyttötavaraa vaaleissa. Puoluekanta vaihtuu, ja vanhanaikaista puolueuskollisuutta ei juuri ole.

Poikkeus on vasemmistoliitto, jonka kannattajat kokevat poliittisen kantansa vahvaksi osaksi identiteettiään.

Myös keskustassa nojaillaan Jutilan mielestä vanhentuneisiin käsityksiin omasta puolueesta.

– Vaalikannatus on aina ohittamaton juttu. Ja nyt on nähty, että se kannatus voi vaaleista riippuen heilahtaa sieltä runsaasta neljästä prosentista runsaaseen 20 prosenttiin. Eli on täysin mahdoton perustella millään faktalla, että olisi olemassa joku satojen tuhansien äänestäjien joukko, joka äänestää keskustaa. Voi äänestää, mutta voi olla äänestämättä.

On täysin mahdoton perustella millään faktalla, että olisi olemassa joku satojen tuhansien äänestäjien joukko, joka äänestää keskustaa.

Karina Jutila

Vaikka Suomen talous on noussut kuluvalla vaalikaudella kohisten, keskustan kannatuksessa Suomen kunnostamista ei ole palkittu.

Jutila sanoo pohtineensa sitä, miten samojen virheiden toistamista sykleissä voisi välttää. Ainakin valtaa kannattaisi hänen mielestään hajauttaa erottamalla pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävät toisistaan.

Jutila muistuttaa, että puoluejohtajan tehtävä liittyy suurelta osin vaaleihin, kannatukseen ja järjestötoimintaan. Myös mediasuhteet, aatteellinen työ ja varainhankinta ottavat osansa.

– Tehtävien määrä on valtava. Siinä pitäisi olla sellainen henkilö, joka on hyvä tekemään juuri sitä. Ja keskustan puoluekokouksesta sanotaan, että sillä on viisautta valita hyvä johtaja tuolle paikalle.

Jutila muistuttaa, että puoluejohtajuudessa on kyse kilpailuasetelmassa pärjäämisestä ja vaalien voittamisesta. Pääministeriys on taas käytännössä maan vaativin poliittinen tehtävä, jossa on keskityttävä maan menestykseen, kansalaisten hyvinvointiin ja globaaleihin ongelmin.

– Kokonaisuus on yksinkertaisesti mahdoton yhden ihmisen hoidettavaksi, hän summaa.

Jutila muistuttaa, että vaikka keskustassa on sadan vuoden aikana ollut vahvoja johtajia, rinnalla on aina ollut myös muita, jotka ovat vastuullisesti auttaneet puheenjohtajaa, vaikka samalla ovat rakentaneet omaa uraansa.

– Kyllä leveä kärki on ollut tyypillisempi kuin kapea kärki.

Jutilan mielestä puolueiden pitää myös uskaltaa nostaa henkilöitä esiin. Keskustassakin pitäisi tunnistaa, että puolueen perinteinen ajattelu siitä, että kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla ja yhtä tärkeitä, ei käytännössä pidä paikkaansa.

– Tarvitaan kärkiehdokkaita, joitten menestyksestä hyötyvät kaikki, hän muistuttaa.

Jutilan mielestä aika kaipaa kipeästi lahjakkaita, perehtyneitä, selkeitä ja rohkeita poliitikkoja.

Linjaltaan ennustettava, tiedollisesti vahva ja oman viestinsä arvoihinsa ja havaintoihinsa perustava poliitikko pärjää tutkijan mukaan millä tahansa areenalla.

Vaikeaksi politiikka käy Jutilan mukaan silloin, jos informaatioähky, eri areenat ja kiire hämmentävät työpäivän niin, että kyky kuulla edes omia ajatuksiaan katoaa.

– Minusta tuntuu, että tässä ajassa erottuvat poliitikot, jotka pystyvät irrottamaan itsensä siitä kiireestä ja joiden ajatus ulospäin näyttää kirkkaalta. Ja monesti nämä tyypit ovat vähemmän äänessä kuin enemmän. Eli harvemmin, mutta parempaa.

Politiikan uutisia seuratessaan Jutila sanoo väsyneensä myös agendan kapeuteen. Julkiseen keskusteluun tuntuu mahtuvan yleensä yksi aihe kerrallaan. Kaikki kaluavat samaa luuta.

Uutisoinnissa Jutilaa ärsyttää myös tyypillinen tapa hakea argumentille vasta-argumentti.

– Eli ollaan kuin nyrkkeilykehässä. Ja toisaalta kaipaan myös sitä, että saisi taas uutisten kautta tietää myös kiinnostavista lainsäädäntöhankkeista, jotka ovat ihan tavallisia.

Jutilalle itselleen politiikka ei ole enää koko ajan elämää määrittävä asia, vaikka myös puoliso, pitkän linjan politiikan toimittaja Heikki Vento kirjoittaa siitä työkseen.

– Joitakin vuosia sitten se ehdottomasti oli joka hereilläolon hetkessä tavalla tai toisella läsnä, Jutila myöntää.

Nyttemmin etäisyyttä politiikkaan on ollut tarpeen ottaa, koska ylikuormittuneessa tilassa ei uusia ideoita ja luovaa ajattelua synny.

Nyt Jutilan ja hänen perheensä vapaa-ajan täyttävät yhteinen aika lasten kanssa, liikunta ja koirat.

– Espanjanvesikoira ja islanninlammaskoira, iso ja pieni, vanha ja nuori, hän täsmentää.

– Sitten me ollaan paljon saaristossa, ihan kädet mullassa ja varpaat vedessä, Jutila kertoo.

Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 13.4.2018. Lehden voit tilata täältä .