1900-luvun uhkakuva palasi rytinällä – Tämä on huippujohtajien suurin pelko vuodelle 2025
Maailman talousfoorumin (WEF) yli 900 johtavalle riskinhallintajohtajalle tekemän kyselytutkimuksen mukaan nykyisten sotien eskaloituminen ja uusien aseellisten konfliktien mahdollisuus muodostavat suurimmat uhat maailmantaloudelle vuonna 2025.
Tutkimuksesta uutisoivat muun muassa brittilehdet Times ja Guardian.
Tutkimukseen vastanneet johtajat varoittivat myös kylmän sodan kaltaisesta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten suhteiden heikkenemisestä.
Vastaajien arvioiden mukaan Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin uhkaukset asettaa korkeita tullimaksuja kiinalaistuotteille voisivat toteutuessaan sytyttää maailmanlaajuisen kauppasodan.
Tämä johtaisi maailmankaupan huomattavaan supistumiseen ja pakottaisi keskuspankit pysäyttämään korkojen alentamisen tai jopa nostamaan korkoja, Maailman talousfoorumin raportissa todetaan.
Kysyttäessä tämän vuoden suurimmasta uhkasta maailmantaloudelle 23 prosenttia vastaajista mainitsi aseellisen konfliktin. 14 prosenttia piti suurimpana riskinä ilmastonmuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä sääilmiöitä, kun taas 8 prosenttia nimesi geotalouspoliittisen vastakkainasettelun.
Vain yksi prosentti vastaajista sanoi, että toinen globaali pandemia muodostaa maailmantaloudelle suurimman uhan.
Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutoksen aiheuttamat äärimmäiset sääilmiöt tunnistettiin ylivoimaisesti suurimmaksi riskiksi maailmantaloudelle.
Seuraavan vuosikymmenen neljä suurinta riskiä olivat tutkimuksen mukaan ilmastoon liittyvät riskit, mukaan lukien biologisen monimuotoisuuden väheneminen ja ekosysteemin romahtaminen, maapallon järjestelmien kriittinen muutos ja luonnonvarojen katoaminen.
Arvioitaessa suurimpia riskejä kahden seuraavan vuoden aikana valheellinen informaatio nousi vastaajien huolenaiheiden kärkeen toista vuotta peräkkäin. Harhaanjohtavan tiedon tuottamista ja levittämistä on lisännyt tekoälyn entistä laajempi käyttöönotto viime vuoden aikana.