USA:n ympäristöviraston johtajalle satelee korruptiosyytöksiä
USA
Yhdysvaltojen ympäristöviraston EPA:n johtajan Scott Pruittin maine on ryvettynyt lukuisten korruptio- ja väärinkäytössyytösten vuoksi niin, että oppositiopoliitikot ja muutamat Pruittin puoluetoverit ovat vaatineet tätä eroamaan.
Amerikkalaismedia on syyttänyt Pruittin muun muassa tuhlailleen veronmaksajien rahoja työmatkoillaan matkustamalla tarpeettomasti ykkösluokassa ja yöpymällä luksushotelleissa.
Hänen tiedetään myös vuokranneen epäilyttävän edullisen huoneen energia-alan lobbaajan vaimolta. Lisäksi hänen epäillään junailleen tuntuvat palkankorotukset kahdelle pitkäaikaiselle alaiselleen.
Washington Postin mukaan presidentti Donald Trump on ilmaissut julkisesti Pruittille tukeaan mutta yksityisesti turhautumistaan tilanteeseen.