Terveyttä edistävä laite

Karrelle palaneet vankkurit, keskellä autiota preeriaa. Muistan ensimmäisen lukemani kirjan kannen, mutta en nimeä. Istuin mummolan ullakolla ja sadepisarat naputtelivat pieniä ikkunaruutuja.

Pikkupojalle ullakko oli aarreaitta. Hyllyiltä löytyi koulun karttakirjoja, aapisia sekä kova- ja pahvikantisia romaaneja. Näiden seasta etsin intiaanikirjoja ja opin pitämään sadepäivistä.

Aloin myös pohtia, mistä tarinat tulevat. Mikä on niiden kotimaa tai millainen mylly niitä jauhaa? Isoisän kanssa saunassa keksimme monia mahdollisia teorioita, mutta edelleen palaan aiheeseen, nyt yksin. Isoisä tietää jo vastauksen.

Jäin kirjallisuuden koukkuun jo alakouluiässä, ja lukemistani opuksista muotoutui elämän matkamuistoja. Useimmista hyllystä löytyvistä kirjoista muistan, missä niitä luin ja millaisessa elämänvaiheessa tuolloin olin. Tätä voi joku pitää liian materialistisena tapana muistaa. Minulle kirjahylly edustaa jonkinlaista päiväkirjaa tai muistivihkoa.

Armeijassa yöpäivystysvuorossa, keikkuvan pöydän ääressä luin John Steinbeckin Vihan hedelmiä. Pentti Haanpään pulavuosiromaaneja luin ensimmäistä kertaa 1990-luvun lamavuosina. James Joycen Odysseusta ihmettelin ensimmäisellä omatoimisella ulkomaanmatkalla Dublinissa. Ihmettelen vieläkin.

Kesätyövuosina 2000-luvun alun Helsinki oli vielä antikvariaattien paratiisi. Suosikkini oli Torkkelinkadulla sijainnut Kaarle Ervastin antikvariaatti. Pieni liike oli vuorattu kirjoilla, joista suurin osa maksoi euron, mutta teokset olivat laatukamaa.

Kauppias varoitti kirjoja myymään tulleita uusia asiakkaita, ettei voi maksaa kirjoista paljoakaan, koska myy ne parilla eurolla asiakkailleen. Ervasti neuvoikin kirjojen myyjille kalliimpia antikvariaatteja, jotka maksaisivat enemmän. Ervasti muistutti: kirja on terveyttä edistävä laite.

Kirjan asema horjahtelee. Suuret kustantamot ovat vähentäneet laadukkaan käännöskirjallisuuden julkaisemista, ja kirjakaupoista on tullut enemmän paperikauppoja. Laadukkaan käännöskirjallisuuden julkaisu on vahvemmin pienten kustantamojen harteilla. Ne tuskailevat, kuinka vaikeaa on saada kirjoja myyntiin kirjakauppoihin.

Se on sääli, sillä hyvä kirja on terveellinen ja edullinen tapa paeta arkea, vaikka aroille tai muinaiseen Kiinaan. Röyhkeästi voi istua Pentti Saarikosken pöytään ravintola Hansassa. Runoilija Väinö Kirstinä varoitti, että jos lukee Saarikoskea kymmenen minuuttia, alkaa henki haista viinalta. Tämä riski kannattaa kuitenkin ottaa.

Lukeminen on myös yksi tapa ratkoa olemassaolomme arvoitusta. Keitä me olemme, mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa? Fjodor Dostojevski nimitti näitä kirotuiksi kysymyksiksi. Niitä on pakko pohtia, vaikka emme saa niihin eläessämme lopullista vastausta.

Mutta ei etsimisen tarvitse olla vakavaa. Italo Calvinon Paroni puussa -satiiri sopii hyvin. 12-vuotias aatelispoika Cosimo ei halua syödä etanoita, vaan kiipeää suutuspäissään tammeen eikä tule enää koskaan alas. Mutta ei hänen elämänsä siihen lopu, siitä se vasta alkaa.