Kylätalojen kylmä talvi
Kylän ”sydän” tai sen ”helmi” on mahdollisesti jo satakunta vuotta sitten rakennettu maamiesseuran-, nuorisoseuran- tai työväentalo tai rukoushuone.
Sukupolvet toisensa jälkeen ovat kunnostaneet ja peruskorjanneet sitä, vetäneet vesijohtoja ja viemäreitä, rakentaneet ajanmukaisia WC-tiloja ja keittiöitä, uusineet modernit lämmitysjärjestelmät, sähkö- ja tietoliikenneyhteydet. Näin on pystytty ylläpitämään ja takaamaan kyläläisille yhteinen kokous-, tapahtuma- ja juhlatila.
Lämmityksen uudistaminen on monessa tapauksessa merkinnyt vanhojen kamiinoiden ja muurien kantamista ulos ja siirtymistä helppoon ja pitkään edullisena lämmitysmuotona pysyneeseen sähköön.
Olipa lämmitysmuoto mikä tahansa, ensi talven energiakustannukset tulevat olemaan ennennäkemättömän korkeat. Sähkön hinta saattaa olla helposti 5–10-kertainen, ja kaikkien muidenkin rahalla ostettavien lämmityspolttoaineiden hinnat kohoavat – ja saattaa tulla jopa saatavuusongelmia.
Kohoavien hintojen vaikutusta yksityistalouksiin ja tuotantoon halutaan ja aiotaan kompensoida. Mutta entä kylätalojen ylläpito?
Monet yhdistykset ovat käyttäneet valtion tarjoamia avustuksia ja ehostaneet talonsa talkoovoimin upeiksi perinteisiksi seurojentaloiksi. Nyt yhdistysten varat eivät tule riittämään talon ylläpitoon, ja ensimmäisistä pakkomyynneistä on jo uutisoitu (ks. Mäkiäisten työväentalo Pöytyällä).
Kylätalojen ylläpito talkoovoimin ja yhdistysten oman varainhankinnan turvin on kovaa työtä. Kunnat tukevat monin paikoin yhdistyksiä, mutta vuosi vuodelta kuntienkin apu on vähentynyt.
Energiayhtiöistä on tullut osakkeenomistajilleen voittoja jakavia, vain talouselämän ehdoilla porskuttavia tilintekijöitä.
Kylätalot ovat merkityksellisiä kylien yhteisöllisyyden tyyssijoja.
Vaikka monesti suurin osa yhteisestä ajasta menee siivoustalkoisiin, remonttien tekemiseen ja varainkeruun mahdollistamiseen, suovat ne edes muutaman kerran vuodessa kyläläisille myös tilaisuuden nauttia iloisesta yhdessäolosta, ajanvietosta ja herkuttelusta.
Valitettavasti korona kuritti myös kylien yhdistysten varainkeruuta.
Mistä apu kylätalojen kylmään talveen? Kunnat eivät kerää kiinteistöveroa yleishyödyllisistä rakennuksista, mutta voisivatko ne lisätä tukeaan talojen ylläpitämiseen pahimman kriisin yli?
Kylien asuttuna pitäminen on osa huoltovarmuuttamme ja sitä kautta myös turvallisuuspolitiikkaamme. Mikä on ministeriöiden mahdollisuus puuttua peliin?
Onko sähkö- ja energiayhtiöillä mitään vastuuta kylien asutuksen säilymisestä?
Sata vuotta sitten kylien asukkailla oli aktiivinen rooli, jotta sähköt saatiin korpiseuduillekin. Energiayhtiöistä on tullut osakkeenomistajilleen voittoja jakavia, vain talouselämän ehdoilla porskuttavia tilintekijöitä.
Eivätkö ne voisi tarjota kylien yhteisiin tiloihin edullista energiaa? Eikö sähkölaitos voisi toimia nykyaikaisesti: kun yhdistys haluaa katkaista sähkön tiloista, joita jonakin aikana ei käytetä, sopimus katkaistaisiin kuluitta.
Kun energiaa taas tarvittaisiin, sähköyhtiö ”panisi töpselin seinään” pientä korvausta vastaan. Näin toimii esim. autovakuutus. Sähköjen katkaiseminen kun joltakin kiinteistöltä ja uudelleen verkkoon liittäminen ei vaadi paikalla käyntiä, vaan säätö on etäkytkennän takana.
Ensi talvi tulee olemaan kylmä monessa kylätalossa.
Lämmön laskeminen tarkoittaa kokoontumisten ja harrastustoiminnan loppumista. Pidemmän päälle se tarkoittaa myös talojen rapistumista.
Pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa raskasta luopumista monen sukupolven ylläpitämästä perinnerakennuksesta.