Kiitos kahvinkeittäjälle ja esityslistan tekijälle
Kuka keittää kahvit, pystyttää (ja kuljettaa!) teltan, seisoo torilla, istuu kokouksissa, lähettää noin tuhat sähköpostia ja käyttää vapaa-aikaansa yhdistyksen hyväksi? No vapaaehtoinen yhdistystoimija tietenkin.
Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa. Vuoden 2024 alussa Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä oli 108 475 yhdistystä. Yksi yhdistys siis noin 52 täysi-ikäistä suomalaista kohti. Lisäksi on lukematon määrä erilaisia rekisteröimättömiä yhdistyksiä ja yhteenliittymiä. Järjestöjä on joka lähtöön muun muassa opiskelijoille, eläkeläisille, urheilijoille, kulttuuriväelle, asukkaille jne.
Harvassa taitavat kuitenkin olla ne yhdistykset, joissa tekijöitä on enemmän kuin tarvittaisiin.
Toki aina välillä yhdistys voi kohdata äkillisen aktiivisuuspiikin ja toimijoita tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, mutta useammin kuulee tuskailua siitä, mistä saataisiin riittävästi ihmisiä hallitukseen ja kenet painostetaan toiminnantarkastajaksi. Oli kyseessä sitten vanhempainyhdistys, opiskelijoiden ainejärjestö tai poliittinen yhdistys, sama haaste on kaikilla.
Vuoden 2017 alussa yhdistysrekisteristä poistettiin 34 975 epäaktiivista ja toimimatonta yhdistystä. Näissä tekijöitä ei vuosikymmeniin ollut riittänyt. Tietysti osan oli ehkä aikakin kuolla, koska aika oli ajanut niistä jo ohitse. Esimerkiksi Nimismiesten Rouvat ry:lle ei enää juuri ole kysyntää, kun nimismiehiäkään ei enää ole.
Yhdistyksen pitäisi siis pystyä tarjoamaan jotain, mitä muualta ei samalla tavalla saa.
Mutta mistä saataisiin vapaaehtoisia niihin yli sataantuhanteen toimivaan yhdistykseen?
Oli kyseessä sitten harrastusseura tai poliittinen järjestö, kilpailee se ihmisten rajallisesta vapaa-ajasta. Erityisesti kaupungeissa (kuten meillä täällä Helsingissä) vapaa-ajasta kilpailevat myös kaikki muut riennot ja mahdollisuudet.
Työelämän muuttuessa entistä kuormittavammaksi ja hektisemmäksi, ei ole ihme, että moni arvostaa vapaa-aikaansa ihan uudella tavalla eikä sitä ehkä haluta käyttää tuulisella torilla seisten tai kokoushuoneessa homehtuen.
Yhdistyksen pitäisi siis pystyä tarjoamaan jotain, mitä muualta ei samalla tavalla saa. Se voi olla vaikkapa yhteisö, jossa ihminen kokee tulevansa arvostetuksi ja olevansa merkityksellinen. Jos yhdistystoiminta ei tunnu merkitykselliseltä tai kotiin lähtiessä on taskussa vaan paha mieli, ei sellaista kukaan jaksa tehdä. Ei ole myöskään kenenkään etu, että samat ihmiset vuodesta toiseen pyörittävät toimintaa oman jaksamisensa kustannuksella ja lopulta väsyvät ja kyynistyvät.
Yhdistystoiminnan pitäisi olla kivaa yhteistä tekemistä, josta ennemmin saadaan energiaa ja jaksamista arkeen, kuin kuormitutaan lisää. Se, miten tähän päästäisiin onkin vaikea kysymys ja vastaus riippuu yhdistyksestä.
Ainakin voisi aloittaa siitä, että muistetaan kiittää toisiamme. Kiitetään ahkeraa puurtajaa, joka leipoo viidettäkymmenettä pellillistä mokkapaloja ja uutta osallistujaa, joka auttaa kattamaan pöydän. Ja sanotaan, että ”kiva kun tulit, mukava nähdä sinut täällä” uusille ja vanhoille tuttavuuksille.
Keksitään myös tapoja tehdä kivoja asioita yhdessä. Ei kukaan jaksa ainaista kokoustamista varsinkin, jos joka asiasta pitää vääntää. Mennään porukalla vaikka kokouskaljalle tai -kahville, metsäretkelle tai ravintolaan ja tutustutaan toinen toisiimme.
Ja näin yhdistysten syyskokousten kolkutellessa ovella muistetaan olla aikuisia, kun luottamustehtäviin valitaan ihmisiä. Harmitus on ihan sallittua, mutta ikäviä tunteita pitää sietää ja osata käsitellä.