Ohjat omiin käsiin
Maatalouden kannattavuusselvityksen laatiminen oli minulle työrupeama, joka vei mukanaan, ja vie edelleen. Se antoi paljon, sen jättämä muistijälki on vahva.
Yksi innostavin havainto oli, että meillä on paljon hyvin menestyviä maatiloja. Isoja ja pieniä. Yrittäjyyden läpitunkemia yrittäjäpariskuntia. Ammattimaisesti johdettuja tiloja, eurot edellä ajattelevia yrittäjiä.
Heidän kanssaan oli mahtavaa keskustella. Ja on edelleen.
Alkutuotannossamme tilojen kirjo on valtava. On tiloja, jotka eivät enää investoi uudistumiseen, ne ovat yleensä velattomia tai tiloja, joille maatilayrittäjyys on vain sivutoiminen harrastus. Sitten on niitä, jotka investoivat, innovoivat ja kehittyvät. Siis niitä, joiden varassa tulevaisuuden huoltovarmuutemme lopulta on ja joihin tämä reilun vuoden kestänyt kustannuskriisi iskee hyvin voimakkaasti.
Kaikki nämä, laidasta laitaan menevät julkisessa keskustelussa käsitteen maatila alle.
Kannan huolta siitä, kuuluuko näiden eturivin viljelijöiden ääni riittävästi, niin ruokajärjestelmän sisällä kuin myös julkisessa keskustelussa. Osaamismielessä heiltä olisi paljon opittavaa.
Heidän opeillaan ja esimerkillään suomalaisella maataloudella olisi mahdollisuus nousta vuosikymmeniä jatkuneesta kurjistumiskierteestä.
Mielestäni olisi tärkeää, että kehitämme toimintakulttuuriamme määrätietoisesti siihen suuntaan, että investointikohteissa mukaan lukien sukupolvenvaihdokset ja neuvonnassa ylipäänsä, määritellään tavoitteellinen toiminnan taso menestyvien tilojen kautta.
Esimerkiksi vaikka kunkin tuotantosuunnan parhaan neljänneksen mukaan. On aika unohtaa viljelijöiden kasvattaminen vain tuottajiksi. Tarvitsemme osaavia yrittäjiä. Yli ajan menestyminen syntyy osaamisesta.
Valittu politiikka on ollut vastikkeettomuudessaan passivoivaa.
Poliittiset päättäjämme ovat aivan liian pitkään päättäneet hoitaa vastaan tulevat maataloutemme ongelmat rahalla – päätöksiään jopa hehkuttaen.
Alkutuottajien ohella tähän ovat tottuneet myös teollisuus ja kauppa. Tämä toimintamalli ruokkii ajattelua, jossa vastuu tilan terveestä taloudenpidosta ulkoistuu pois yrittäjältä itseltään.
Valittu politiikka on ollut vastikkeettomuudessaan passivoivaa, se ei ole kannustanut maatalouttamme kautta linjan toimialana riittävästi uudistumaan, se ei ole tukenut rakenteiden tervehtymistä, se on tukenut ylituotantoa, se ei ole kannustanut teollisuutta tuottajahintojen korotuksiin.
Ikävintä kokonaisuudessa on se, että maataloutemme tukijärjestelmä ei kohtele mielestäni eturivin viljelijöitä yksiselitteisen oikeudenmukaisesti suhteessa heidän panokseensa osana ruokajärjestelmää.
Jo kirjoitukseni alussa viittaamassani selvitystyössä otin vahvasti kantaa sen puolesta, että maatilayrittäjiemme pitää ottaa ohjat vahvemmin omiin käsiinsä. Olen edelleen samaa mieltä. Järjestelmämme on monesta kohtaa rikki.
Se mikä on toiminut vuosikymmeniä sitten, ei toimi enää merkittävästi muuttuneessa toimintaympäristössä.
Ilahduttavaa on se, että näen heikkoja signaaleja jo siitä, että tuottajien äänenpainoissa itsellisyys ja luottaminen omiin kykyihinsä on nousussa
Koko globaali ruokajärjestelmä on historiallisen voimakkaassa murroksessa.
Ekologinen jälleenrakennus tulee vaikuttamaan tulevaisuuden ruoantuotantoon merkittävällä tavalla. Näin tapahtuu, halusimme tai emme.
Omatoimisuuteen kannustamisen ohella arvokkainta tukea maataloutemme pitkän aikavälin kehittämiselle ajassamme on se, että maatalouspolitiikkamme linjauksissa keskitymme kuvaamaan ruoantuotannon tulevaisuutta realistisesti ja totuutta silmiin katsoen sekä erilaiset skenaariot avoimesti läpivalaisten.