"Tyhmät miehet, ontot kallot…"

Loppuuko terrorismi, kun Isis niistetään maan rakoon?

Tuskin.

Euroopan unionin terroristijärjestöjen luetteloon jää vielä 47 eri organisaatiota.

USA:n listoilla on nyt 42 järjestöä.

Monilla on lisäksi useita alaorganisaatioita, jotka saattavat toimia eri maissa ja hyvinkin itsenäisesti.

Jos terrorismin vastainen sota aiotaan voittaa sotimalla, loppua saadaan kyllä odottaa. Verisesti.

Olisiko parempia keinoja?

Löytäisimmekö niitä, jos kysyisimme, mistä terrorismi kumpuaa?

Nyt tosin on huono hetki tähän pohdintaan. Läntinen maailmamme on suuren tunnekuohun vallassa. Sotainnostus on samaa luokkaa, kuin kesällä 1914 Prahassa, missä kaikuivat huudot:

”Belgradiin, Belgradiin!”

Huutaja oli tosin reumatismikohtauksen saanut kunnon sotamies Svejk. Emme siis voi olla täysin varmoja, oliko hänen innostuksensa aito vai ilkikurinen.

Uredni Noviny -niminen sanomalehti kirjoitti kuitenkin otsikolla ”Isänmaallinen rampa” näin ihanasti:

”Pyhiä tunteita ja hartautta herätti eilen rampa, joka kainalosauvoineen istui vanhan eukon työntämässä rullatuolissa. Vaivojaan vaikertelematta tämä tshekkien kansan poika meni vapaaehtoisesti kutsuntatoimistoon uhratakseen elämänsä ja kaikkensa keisarin puolesta…”

Unohdammeko siis toistaiseksi köyhyyden, taloudellisen riiston, kansallisen sorron, nuorten ihmisten epätoivoisen näköalattomuuden, vääristyneet uskonnon tulkinnat…?

Otammeko onkeemme mieluummin maailman johtajien uhon (Hollande, Putin) ja sotilaiden kehotukset: ”Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset käyttävät liian vähän rahaa puolustukseen.” (USA:n puolustusministeri Ash Carter)?

Pakko epäillä, että ihmiskunnan pahuus on vakio, ikään kuin vesi. Se jatkaa ikuista kiertokulkuaan ilmakehämme sisällä, esiintyy eri muodoissa, eri alueilla ja eri aikoina. Mutta sitä on aina sama määrä.

Jos joskus näyttäisi siltä, että pahuutta saadaan yhteisvoimin lapioiduksi hetkeksi sivuun, se kohta taas, ja huomatkaa – yhteisvoimin – saadaan nostetuksi jalustalleen.

Joku punottaa jo siellä katsomon keskirivillä? Ihan turhaan. En puolusta Pariisin terroristeja, en yhtään. Mutta en puolusta niitäkään, jotka tuhoavat vahingossa sairaalan lentopommeillaan Afganistanissa.

Maailma oli (tässä jälkimmäisessä tapauksessa) niin lojaali, että kuittasi asian pikku-uutisella. Pahoittelemme!

Isiksen terroristeilla ei ole mitään tekemistä Pariisissa. Eikä Osama bin Ladenilla ollut mitään tekemistä Manhattanilla. Mutta mitä tekemistä Venäjällä on Syyriassa? Mitä tekemistä jenkeillä on Afganistanissa?

Öljyä? Markkinoita? Uskontoja? Strategisia etuja? Ihmisoikeuksien varjolla? Isänmaan puolesta? Allahin nimessä?

Rasti ruutuun.

Näin pessimistin paikalta voi asiat tiivistää neljään sanaan:

Maailma on tullut hulluksi.

Olemme taas kerran kuin sarjakuvassa, missä on vain yksi, joka hyötyy. Hän myy aseita kummallekin osapuolelle ja käärii setelit poveensa.

Veikko Huovisenmainion Rauhanpiipun päähenkilö, filosofi Petro Pacpipo aloittaa luettelonsa sodan syistä näin:

”Tyhmät miehet, tyhmät naiset, ontot kallot…

Pidemmälle hän ei päässyt. Vallanpitäjät keskeyttivät hänet.