Ympäristöfilosofi haastaa ”virallisia” ilmastokäsityksiä, mikä on hyvä, sillä harva tieteenala näyttäytyy yhtä sekavana
Juha Kuisma lähestyy uudessa kirjassaan ilmastonmuutoksen torjuntaa kiihkottomasti mutta myös myyttejä kyseenalaistaen.
Keskustaväen hyvin tunteman Kuisman tuorein teos on nimeltään ”Paikallinen ilmastopolitiikka”. Sen on julkaissut Kunnallisalan kehittämissäätiö Polemia-sarjassaan.
Kirja on luettavissa ja ladattavissa kaks.fi-sivulta. Kannattaa tutustua. Kirjasta saa uusia ajatuksia ja niille perusteluja.
Juha Kuisman kaltaisia tarvitaan. Ilmastonmuutoskeskustelu on pullollaan luuloja, vahvoja uskomuksia ja vääriä tulkintoja.
Kuisman kaltaisia tarvitaan. Ilmastonmuutoskeskustelu on pullollaan luuloja, vahvoja uskomuksia ja vääriä tulkintoja.
Milloin maailmaa pelastetaan kauramaidon avulla, milloin sähköautoilla, ydinvoimalla, lentoverolla, muovipillien kiellolla…
”Hiilijalanjälki” on termi, joka panee pään pyörälle. Toisaalta taas pääkaupunkimme kippaa kadunvarsien lumetkin mereen, ja pormestari vain vakuuttaa, että kuormat edustavat äärimmäistä puhtautta.
Kuisma ei ole toki yksin, vaikka hän joskus vaikuttaakin huutavan ääneltä korvessa.
Vaikutelma johtuu ennen muuta siitä, että vain samat asiantuntijat pääsevät käsityksineen julkisuuteen.
Medioillakin on omat etunsa ja siksi myös agendansa. Saattavat toimittajat mennä joskus laiskuuttaankin sieltä, missä aita on matalin.
Kuisman erityisalaa on asuminen. Se onkin olennaisia kysymyksiä. Rakennusten energiankulutus sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuminen tuottavat Suomessa eniten kasvihuonekaasuja. Kuismalla onkin tähän aihepiiriin paljon painavaa sanomista.
Esimerkiksi käy yleisesti hyväksytty näkemys tiiviistä kaupungista kestävimpänä asuinympäristönä. ”Tiivistäminen on ekologista” on hokema, jonka mukaan on sitten pienissäkin kunnissa laadittu kaavoitustavoitteita.
Tiiviin asumisrakenteen ihannointi perustuu kuitenkin lähinnä liikennetarpeen arviointiin. Kaukolämmön tuotantotapakin on ollut tarkastelujen ulkopuolella.
Samaan väärien faktojen sarjaan kuuluu kerrostalon ja pientalon vertailu.
Kerrostalo onkin lämpösyöppö, vaikka toisin luullaan. Energiankulutusta lisäävät porrashuoneet, käytävät, varastot ja yhteiset tilat. Huoneistokohtaiset kulutusmittarit saattavat puuttua, ja joidenkin talojen eristys on keskimäärin huono.
”Jostain syystä julkisuudessa ei ole enempää käsitelty tätä äärimmäisen kiinnostavaa tietoa, että kerrostalo onkin pientaloon verrattuna energiasyöppö. Voisi epäillä, että tieto on pimitetty, koska se ei sovi vallinneeseen yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ideologiaan”, Kuisma kirjoittaa.
Hän myös osoittaa, kuinka niin kestävin asuminen kuin rakentaminenkin voivat olla aivan toisenlaista.
Yksi ilmastokeskustelun ongelmista onkin keskustelutiedon laatu. Tietoa olisi tuotettava ja julkaistava laajasti ja tasapuolisesti – siitäkin huolimatta, että samalla kentällä jylläävät poliittiset intohimot.
Kirjan johtoajatus on silti selvä: ilmastonmuutos on ihmisen aikaansaannosta ja totta, mutta sen etenemiseen voi vielä vaikuttaa.
Parhaiten siihen voivat vaikuttaa valtiot ja hallitukset, mutta myös paikallistasolla ja yksittäisillä kansalaisilla on velvollisuutensa.
Siinä siis terveisiä niille, jotka mieluummin kyseenalaistaisivat – vaikka sanomalla, että Suomen tekemiset ovat kuin hiekanjyvä Saharassa tai että Kiinan ja muiden suurten saastuttajien pitäisi toimia ensin…
