Viime ajat ovat tuoneet esiin kaksoiskansalaisuuden huonoja puolia, ja niistä pitää jo keskustella kunnolla

Pääkirjoitus

Puolet maailman maista hyväksyy nykyisin kaksoiskansalaisuuden. Tämä termi tarkoittaa sitä, että yhdellä henkilöllä on yhden tai useamman valtion kansalaisuus.

Kaksoiskansalaisuuteen on monta tietä, ja ne vaihtelevat eri maiden lainsäädännön mukaan. Yleisin ja luonnollisin tie on, että kaksoiskansalaisuuden saa vanhempien kansalaisuuksien tai syntymämaan mukaan.

Kaksoiskansalaisuuden voi saada anomuksen perusteella muistakin syistä. Aika monen maan kansalaisuuden voi myös ostaa.

Myös kaksoiskansalaisen oikeudet ja velvollisuudet vaihtelevat, joskin vain vähän.

TÄHÄN asti on ajateltu, että kaksoiskansalaisuudella ei ole juurikaan haittapuolia valtioille, pikemminkin päin vastoin. Sitä on pidetty niin harmittomana, että läheskään kaikki valtiot eivät edes luetteloi kaksoiskansalaisiaan.

Kysymysmerkkejä ovat olleet lähinnä valtioiden turvallisuustehtävissä olevien kansalaisuuskysymykset. Suomessakaan ei kaksoiskansalainen pääse puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin.

Yksittäiselle ihmiselle kaksoiskansalaisuudesta voi olla tärkeääkin taloudellista hyötyä, vaikka sillä usein onkin lähinnä tunneperäistä merkitystä.

Viime vuodet pakottavat kuitenkin katsomaan tarkemmin kaksoiskansalaisuuden perään.

Kaksoiskansalaisella ovat yleensä kaikki kansalaisoikeudet. Niistä tärkeimpiä ovat äänioikeus kansallisissa vaaleissa sekä oikeus tulla maahan ja asua maassa vakituisesti. EU-kansalaisilla maahantulo- ja oleskeluoikeus laajenee samalla kertaa kaikkiin EU-maihin.

Kaksoiskansalaisuus ei aina olekaan mitätön sivujuonne, vaan myös epätasa-arvoinen järjestelmä.

Koronapandemian vaikeimmilta hetkiltä muistetaan monet viranomaisvakuuttelut, kuinka Suomen kansalaisella on aina oikeus tulla Suomeen. Suomen ja jonkun toisen maan kaksoiskansalainen saattoi sen mukaisesti mennä ja tulla vapaammin kuin tavalliset suomalaiset.

VENÄJÄN hyökkäys Ukrainaan saisi herätellä katsomaan kaksoiskansalaisuutta ja sen tuomia näkymiä. Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset ovat ovat nimittäin ylivoimaisesti suurin kaksoiskansalaisryhmä Suomessa.

Siksi samaan aikaan, kun keskustellaan siitä, pitäisikö turistiviisumien saantia rajoittaa venäläisiltä ja varmaankin myös valkovenäläisiltä, olisi hyvä pohtia kaksoiskansalaisuuden mukanaan tuomaa tasa-arvo-ongelmaa. Kaksoiskansalainen kun ei viisumia tarvitse.

Kaksoiskansalaisen lojaalisuutta ei keskusteluun tarvitse välttämättä sotkea. Sellaiset epäilyt ovat tyrannivaltioiden menetelmiä. Sitä paitsi niitä on käsitelty jo silloin, kun on säädetty turvallisuuteen liittyvistä työtehtävistä.

Sinisilmäisiä ei tässäkään kuitenkaan tarvitse olla. Mutta kansalaisten tasa-arvoinen kohtelukin riittää pohtimisen motiiviksi.

KAKSOIS- tai oikeammin monikansalaisuuden tietoinen keinottelukäyttö on näkynyt räikeästi venäläisten oligarkkien toimissa. Yhdellä oligarkilla saattaa olla monen maan kansalaisuus, Venäjän lisäksi esimerkiksi Maltan, Kyproksen, Portugalin, Israelin – tai Suomen.

Oligarkkien kansalaisuudet saattavat perustua heiveröisiin historiallisiin siteisiin mutta varmasti aina rahaan.

Miksi?

On ostettu hyötyä. Tätä hyötyä ovat ostaneet ”kultaisten passien” avulla myös monet kiinalaiset sekä saudimiljonäärit.

Kansalaisuusbisneksistä pitäisi päästä eroon ainakin EU:ssa. Unionin kansalaisuus ei saa olla ostotavaraa.