Vihreät ajavat metsäkeskustelussa päin seinää, ja se voi olla väärän poliittisen arvion syytä
Tiedot EU-komission metsästrategialuonnoksesta ovat nostattaneet Suomessa omituisen kiistelyn.
Vastakkain ovat vihreät ja toisaalla kaikki muut. Vasemmistoliitossa hieman horjutaan. Asetelmaa voi myös kuvata sanoin ”EU:n muiden jäsenmaiden etu vs. Suomen ja Ruotsin etu”.
Strategialuonnoksen mukaan komissio kaappaa EU:lle vaikutusvaltaa jäsenvaltioiden metsäpolitiikkaan ilmasto- ja ympäristöperusteilla. Muun muassa avohakkuut kiellettäisiin, puun käyttökohteisiin puututtaisiin ja suojelua lisättäisiin. Puuta käyttävälle Suomen teollisuudelle strategia olisi katastrofi.
Tavoitteena on EU:n yhteinen metsäpolitiikka. Tämä olisi vallankumous, sillä nyt metsäpolitiikka on kunkin jäsenmaan omissa käsissä.
Suomi, Ruotsi ja muutamat muut maat häviäisivät, kun niiden metsät ja metsätalous joutuisivat EU:n vaikutusvaltaan. Muut jäsenmaat voittaisivat, kun ne voisivat patsastella suuremmilla hiilinieluillaan – ja jatkaa hiilivoimaloidensa ja autobaanojensa kanssa hieman paremmalla omallatunnolla, vaikkakin omat metsänsä tuhonneina.
METSÄT eivät kuitenkaan ole ongelma vaan tulevaisuuden ratkaisu. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö uusiutumattomien sijaan on ihmiskunnan pelastus.
Mutta tässä onnistuminen vaatii, että metsää hoidetaan ja että sitä käytetään. Suomessa ja Ruotsissa kumpikin osataan, paremmin kuin missään muualla. Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Tämä säilyttää ne hiilinieluina. Myös luonnon monimuotoisuudesta voidaan niissä huolehtia.
On lapsellista luulla, että Suomen, Ruotsin ja Itävallan metsien suojelemisella lisättäisiin maapallon hiilinieluja. Kävisi päinvastoin. Metsäteollisuutta siirtyisi sinne, missä metsän uudistamisesta ei kanneta huolta.
Siksi metsäpolitiikka on pidettävä jäsenmaiden hallussa myös EU:ssa – ainakin siellä, missä se osataan. Syyllisen penkkiä on tarjottava vaikkapa Venäjälle tai Kanadaan, missä metsien uudistaminen on olematonta.
Kun vihreiden entiset vaikuttajat arvostelivat puolueen näkymättömyyttä talouspoliittisessa keskustelussa, he tuskin tarkoittivat Ville Niinistön räyhäämistä.
LUULISI, että kaikki suomalaiset vaikuttajat ymmärtävät tämän ja huolehtivat keskeisen luonnonvaramme tulevaisuudesta.
Mutta ei.
Kotimainen kiistely kumpuaa vihreiden alamäestä. Vihreät ovat tulkinneet uuden nousun vaativan tiukempia toimia hallituksessa ja varsinkin ympäristö- ja suojelupolitiikassa.
Tilanne on ollut niin vakava, että puolueen entinen puheenjohtaja Ville Niinistökin on päästetty irti.
Ensin Niinistö haukkui puolueensa toimet hallituksessa yleensä, sitten tiede- ja tutkimuspolitiikan leikkaukset, ja nyt hän höyryää komission suojeluvirkamiesten agenttina puolustamassa metsäpolitiikan strategialuonnosta.
Puheenjohtaja Maria Ohisalo on siirtynyt nöyrästi syrjään, kun vanha isäntä on tullut komentamaan. Ohisalon osaksi on jäänyt hänen itsensä tekemien sopimusten kiistäminen tai vain yleinen profiilin korotus Niinistön viittausten mukaan.
Vihreiden viime veto on ollut maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) ja keskustan kovasanainen syyttely.
Syytösten mukaan Leppä olisi toiminut hallitusohjelman vastaisesti, kun hän aikoo allekirjoittaa komissiolle suunnatun kirjeen, jossa vaaditaan jyrkkiä muutoksia strategiaan. Kirjeeseen on tulossa monen maan allekirjoitus.
VIHREIDEN huitominen voi perustua väärään poliittiseen arvioon.
Entä jos puolueen alamäen syynä onkin yhä liian tiukka ja jalat maasta irti oleva ympäristöideologia? Eikö pääkaupunkiseudun vaalituloksia voi tulkita näinkin?
Tästä kertoo sekin, että ministeri Lepän ajatusten ja toimien puolustajiksi on ilmaantunut laaja seurakunta, keskustaväen lisäksi esimerkiksi Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen (sd.), europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) sekä puheenjohtaja Sari Essayah (kd.).
Kun vihreiden entiset vaikuttajat arvostelivat puolueen näkymättömyyttä talouspoliittisessa keskustelussa, he tuskin tarkoittivat Niinistön räyhäämistä.
Mutta vihreiden talouspoliitikot ovatkin eläkkeellä tai muuten sivuraiteilla.
