Väyrynen päätti hiljaiselonsa

Pääkirjoitus

Moni ehti jo miettiä, minne keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on kadonnut?

Hänestä ei ole juuri kuulunut sen jälkeen kun hänet erotettiin perustamastaan kansalaispuolueesta maaliskuun alussa.

Väyrysen ja kansalaispuolueen välejä on sen jälkeen selvitelty juristien voimin.

Väyrynen päätti hiljaiselonsa torstaina blogikirjoituksella, jossa hän ilmoitti eroavansa kansalaispuolueesta.

Kansalaispuolueen sekavaa tilannetta kuvaa parhaiten se, että kirjoitus julkaistiin kansalaispuolueen nettiosoitteessa.

Sivut ovat siis jääneet Väyrysen käyttöön, vaikka Sami Kilpeläisen johtama puoluehallitus erotti hänet puolueesta.

Väyrysen mukaan kansalaispuolueella onkin peräti kolme eri hallitusta, joista yksikään ei ole oikeustoimikelpoinen vireillä olevien oikeudenkäyntien vuoksi.

Hän on päätynytkin siihen tulokseen, että kansalaispuolueen toiminta on halvaantunut pitkäksi aikaa, ehkä lopullisesti.
Niinpä Väyrynen päätti erota kansalaispuolueesta.

Näin hän voi oman käsityksensä mukaan olla kiistatta vaalikelpoinen keskustan puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa.

Väyryselle onkin turha antaa marttyyrin viittaa sääntötulkinnoilla, vaikka niille olisi kuinka vahvat perusteet.

Kun Väyrynen ilmoitti helmikuussa pyrkivänsä keskustan johtoon, hän oli vielä riidattomasti kansalaispuolueen jäsen.

Tämän perusteella ministeri Lauri Tarasti ja professori Heikki Halila päätyivät keskustan tilaamassa selvityksessä siihen tulokseen, että Väyrynen ei olisi vaalikelpoinen keskustan puheenjohtajaksi.

Samalla asiantuntijat suosittivat sääntömuutosta, jonka mukaan johtotehtäviin pyrkiville asetettaisiin esimerkiksi vuoden karenssiaika.

Vaalikelpoisia olisivat vain sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet vain keskustan jäseniä vähintään vuoden ennen puoluekokousta.

Puoluevaltuusto käsittelee sääntömuutosta viikon päästä Lahdessa.

Väyrysen vaalikelpoisuudesta päätetään vasta Sotkamon puoluekokouksessa, jos ja kun joku häntä puheenjohtajaksi ehdottaa.
Puheenjohtaja Juha Sipilä on todennut, että lopulta olisi sittenkin järkevintä vain äänestää rätkäyttää Sotkamossa.

Väyryselle onkin turha antaa marttyyrin viittaa sääntötulkinnoilla, vaikka niille olisi kuinka vahvat perusteet.

Väyrysellä ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa Sipilää Sotkamossa. Hän tietää sen itsekin.

Siksi on mielenkiintoista nähdä, mitä hän tekee Sotkamon jälkeen.

Kansalaispuolueesta ei tule mitään eikä Sipilä kaadu.

Olisiko sittenkin kotiintulon tai peräti politiikasta luopumisen aika? Vai lähteekö Väyrynen Sotkamon jälkeen perustamaan vielä yhtä uutta puoluetta?

Väyrysestä saadaan uutisia vielä pitkäksi aikaa.