Suomen mahtipankkien historia käy vähiin
Suurten suomalaisten pankkien KOP:n ja SYP:n perillinen Nordea nolostelee veroparatiisisotkujen äärellä. Nordean pääkonttori on Tukholmassa ja Suomen pankkitoiminnoista on nyt tarkoitus tehdä sivukonttoribisnestä.
Suurten finanssiyhtymien mahti on mennyt jos ei maan rakoon niin ainakin naapurimaihin.
Kansallispankki KOP ja Yhdyspankki SYP hallitsivat vielä muutama vuosikymmen sitten Suomen taloutta ja omistivatkin siitä leijonanosan. Kilpailu oli veljellistä.
Rahamarkkinoiden vapautus ja kansainvälistyminen raa´istivat kilpailua ja synnyttivät omistus- ja valtaustaisteluja, joiden seurauksena pankit ensin yhdistyivät ja päätyivät lopulta osaksi pohjoismaista finanssikonsernia.
Suomen valtio luopui Postipankista Lipposen hallituskaudella monien arvioiden mukaan pilkkahinnasta, ja se ajautui tanskalaispankin hoteisiin. Järjestelyjä junaili Suomen finanssipelin suuri vaikuttaja ja voittaja Björn Wahlroos, joka nyt istuu Nordean hallituksen johdossa.
Suomessa on vahvaa kansalliselta pohjalta ponnistavaa pankki-ja vakuutustoimintaa.
Suomessa on nyt muutaman pohjoismaisen finanssiyhtymän ohella vahvaa kansalliselta pohjalta ponnistavaa pankki-ja vakuutustoimintaa. Kotimainen finanssiliiketoiminta on käyttänyt tehokkaasti hyväkseen edullisen kilpailutilanteen suurten liikepankkien kuihduttua ja vetäydyttyä naapurimaihin.
Kuvaavaa on, että menestyvä suomalainen pankkitoiminta on osuustoiminnallista. Vakuuttamisessa puhutaan keskinäisyydestä. Toimijat ovat ryhmittyneet nykyaikaiseen tapaan finanssitavarataloiksi, joina tunnetaan osuuspankkien OP Ryhmä sekä S-Pankin ja LähiTapiolan yhteenliittymä.
Lisäksi on kohtuullisen menestyvää paikallisosuuspankki- ja säästöpankkitoimintaa.
Veroparatiisikohun mielenkiintoinen episodi on se, että monet työväenliikkeen järjestöt ovat ilmoittaneet jättävänsä Nordean.
Järjestöjen rahat ohjautuivat aikanaan vastikkeellisesti Kansallispankkiin, kun henkihieverissä ollut KOP osti niiltä konkurssitilassa olleen työväen STS-pankin arvottomia osakkeita 70 miljoonalla markalla.