Poliitikoista ei saa tehdä kansakunnan kusitolppia

Poliitikon rooli on armoton. Mitä korkeammalla olet päätöksentekokoneistossa, sitä ankarampaa on julkinen arvostelu.

Jos poliitikko epäonnistuu, kansalaisten ja median lynkkaus on säälimätön. Myötätunto ja poliitikon toimien ymmärtäminen tulevat jos tulevat vasta vuosia julkisen mediamyllyn jälkeen.

Keskustalainen ex-ministeri Hannes Manninen totesi aikanaan haastattelussa, kun hän oli jättämässä politiikan, että ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää”. Mannisen sanoihin on näinä aikoina helppo yhtyä.

Julkinen kritiikki vaikuttaa jokaiseen poliitikkoon, vaikka se ei näkyisikään päällepäin. Toisaalta hyvän poliitikon tuntee siitä, että hän on saanut joskus kunnolla turpiinsa ja ottanut opikseen.

Viime vuosina politiikan raadollisuuden ovat kokeneet muun muassa entiset puoluejohtajat Jutta Urpilainen (sd.) ja Alexander Stubb (kok.). Jälkikäteen on helppo todeta, että osa arvostelusta, joka heihin kohdistui, oli kohtuutonta.

Kun pahin pöly sekä Stubbin että Urpilaisen ympärillä on hiljalleen laskeutunut, arvostus molempia kohtaan on lisääntynyt. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että he ovat mainettaan parempia poliitikkoja.

Nykyisessä hallituksessa suurimman riepotuksen kohteeksi ovat joutuneet pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Poliitikoilta vaaditaan sekä kritiikin- että paineensietokykyä. Sipilän ja Bernerin tapauksessa julkinen arvostelu kuuluu tehtävän suomiin luontaisetuihin.

Kummakin osalta mukaan mahtuu paljon myös tarkoituksenhakuista ja ilkeämielistä vihjailua.

Yhteiskunnan kannalta paljon huolestuttavampaa on, jos poliitikko pelkää virheitä ja jättää sen varjolla hankalat työt kokonaan tekemättä.

Poliitikoiden tai heidän esittämiensä asioiden julkinen mollaaminen on lisääntynyt sosiaalisen median myötä. Samoin on lisääntynyt poliitikoiden toisiinsa kohdistuva naljailu.

Muiden poliitikoiden esittämiä ideoita on helppo ampua lonkalta alas. Se on paljon helpompaa kuin uusien, omien ideoiden julkituominen.

Poliitikon tärkein yksittäinen ominaisuus osaamisen ohella on luottamus. Nykyinen keskustelukulttuuri nakertaa poliitikkojen keskinäistä luottamusta ikävällä tavalla.

Suomalaisen demokratian ja hyvinvoinnin kannalta on surkeaa, jos poliitikkojen keskinäinen arvostus on vaatimattomalla tasolla.

Politiikan huipulla on oltava rohkeutta toimia pidemmällä aikajänteellä, sillä tämän päivän poliittinen ”vihollinen”, voi olla seuraavalla vaalikaudella yhteistyökumppani.

Omaa luottamusta ei kannata ulosmitata muutaman poliittisen irtopisteen takia.

Vastuuta pitää olla myös medialla. Se, että joku yrittää ja epäonnistuu, ei saa automaattisesti johtaa julkiseen tuomioon.

Yhteiskunnan kannalta paljon huolestuttavampaa on, jos poliitikko pelkää virheitä ja jättää sen varjolla hankalat työt kokonaan tekemättä.