Marinin pitäisi muistaa, että hän ei johda yhden puolueen hallitusta

Pääkirjoitus

Miten yhdistää suuren puolueen puheenjohtajan ja monipuoluehallituksen pääministerin tehtävät? Tätä kysymystä ovat viime vuosikymmenten aikana pohtineet niin Esko Aho (kesk.), Paavo Lipponen (sd.), Matti Vanhanen (kesk.), Jyrki Katainen (kok.) kuin Juha Sipiläkin (kesk.), jotka ovat kukin vuorollaan hoitaneet pääministerin ja puoluejohtajan yhdistelmävirkaa useamman vuoden.

Esimerkiksi Vanhanen ja Sipilä pyrkivät julkisissa esiintymisissään pitäytymään tiukasti pääministerin roolissa. He saattoivat jopa kieltäytyä vastaamasta puoluettaan koskeviin kysymyksiin pääministerin haastattelutunnilla tai muissa ohjelmissa, joihin heitä oli kutsuttu pääministerin ominaisuudessa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) valittiin vasta pari viikkoa sitten SDP:n puheenjohtajaksi. Viime päivien tapahtumien valossa näyttää siltä, että hän korostaa puoluejohtajan rooliaan enemmän kuin keskustalaiset edeltäjänsä.

Kun UPM päätti viime viikolla lakkauttaa Jämsän Kaipolan paperitehtaan, Marin lähti heti perjantaina paikan päälle antamaan tukea shokkiuutisen kohdanneelle paikkakunnalle. Näin pääministerin kuuluukin toimia, ja näin hänen edeltäjänsäkin ovat tehneet.

Mukaansa Marin kelpuutti vain oman puolueensa ministereitä, työministeri Tuula Haataisen ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin.

Vaikutelmaksi jäi, että vain SDP on aidosti huolissaan työttömäksi jääneistä paperityöläisistä. Tällaista vaikutelmaa varmaan tavoiteltiinkin.

Muiden puolueiden edustajien puuttumisen voi selittää aikataulukiireillä. Marinin esiintyminen Ylen ykkösaamussa lauantaina kuitenkin vahvisti vaikutelmaa, että hän haluaa käsitellä Kaipolan tehtaan lakkautusta ensisijaisesti SDP:n puheenjohtajan eikä monipuoluehallitusta johtavan pääministerin ominaisuudessa.

Marin arvosteli UPM:n päätöstä kannattavan tehtaan tehtaan lopettamisesta. Hän jopa sanoi, ettei olisi lakkauttanut tehdasta, jos hän olisi itse voinut päättää asiasta.

Melkoisen rohkeaa puhetta pääministeriltä, jolla ei tiettävästi ole käytössään niitä liikesalaisuuden piiriin kuuluvia talouslukuja, joiden pohjalta pörssiyhtiö päätöksiään tekee.

SDP:n veteraaniedustaja Erkki Tuomioja ehätti jo ehdottamaan, että valtio ostaisi Kaipolan tehtaan. Tästä Marin ei sentään innostunut.

Arvostelulle on toki sijansa. Eivät pörssiyhtiöiden päättäjätkään ole erehtymättömiä.

Tuoreessa muistissa on Stora Enson päätös lakkauttaa Kemijärven sellutehdas vuonna 2008. Kuinka ollakaan, sellun maailmanmarkkinahinta lähti pian lakkautusjälkeen nousuun. Stora Enson johtajatkin ovat myöhemmin myöntäneet, että lakkautuspäätös oli virhe.

Sanomalehtipaperin kysynnälle ei ole näkyvissä samanlaista nousua, joten Kaipolan kohdalla jälkiviisaudelle ei näillä näkymin ole tarvetta.

Arvostelun sijasta maan hallituksen ja erityisesti pääministerin kannattaisi keskittää kaikki tarmonsa uuden työn luomiseen nyt menetettävien työpaikkojen tilalle. Tästä on rohkaisevia esimerkkejä. Julkisuudessa on viitattu esimerkiksi Kajaanin ja Salon rakennemuutoshankkeisiin, joilla korvattiin näiden alueiden teollisten työpaikkojen menetyksiä.

Marinin toimintalinja voi palvella SDP:n lyhyen tähtäimen etuja. Sen riskit nähtiin jo viikonvaihteessa, kun sekä keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni että hänen haastajansa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko irtisanoutuivat pääministerin kannanotoista.

Jos Marin korostaa jatkossakin enemmän vasemmistolaisia linjauksia esittävän SDP:n puheenjohtajan kuin yhteistyötä rakentavan monipuoluehallituksen pääministerin roolia, keskustan olo nykyisessä hallituksessa käy kovin ahtaaksi.