Keskustakellokkaiden julkinen riitely ei näytä hyvältä, eikä se ole ainakaan puolueelle eduksi
Ensin arvostettu keskustameppi haukkuu Suomen EU-neuvottelutuloksen, ihmettelee, että ”kepulaiset hyppivät ilosta” ja kommentoi Suomen maatalous- ja maaseuturahojen lisäystä sanalla ”plääplääplää” (Iltalehti 21.7.).
Sitten julkisuudessa ahkerasti esiintyvä keskustan kansanedustaja ilmoittaa, että ”keskusta ei tarvitse nyt yhtään sivuraiteelle ajautuvaa besserwisseriä” ja sanoo edellä esiintyneen mepin ”hypänneen oikeistopopulistien kelkkaan ymmärtämättä, että hän on aloittamassa taistelua Suomen maaseutua vastaan”.
Ei uskoisi, että saman puolueen kellokkaat puhuvat, jyrkin ja ivallisin sanankääntein vielä.
NIMEKKÄIDEN keskustalaisten julkinen torailu ei näytäkään hyvältä. Siitä pitäisi tulla loppu. Itse kukin saisi rauhoittua.
Europarlamentaarikoilla, kansanedustajilla ja muillakin on tietysti sananvapautensa. Mutta niin on Suomenmaallakin.
Suomenmaalla on oikeus sanoa, että keskustaväkeä riivaava julkinen riitely ei ole sellaista keskustelua, joka rakentaisi. Päinvastoin, se vain pahentaa puolueen tilaa. Eripuraisuus ei houkuttele. Se karkottaa.
Kuka sellaiseen puolueeseen luottaa, joka ei näytä itsekään tietävän, mitä tekee? Sen kuvan saa nyt aivan liian helposti.
On hyvä luottaa vaikkapa valtiovarainministeri Matti Vanhasen arvioon. Hänen mukaansa Suomi onnistui neuvotteluissa hyvin.
KANNATTAISIKO palata puoluedemokratian juurille? Sieltä se kansanvaltakin nousee.
Tämän sisäistäminen auttaisi pääsemään hallitusratkaisuistakin yli. Ne kun eivät nykyisin kelpaa kuin osalle keskustaväkeä, tehtiin sitten yhteistyötä oikealle tai vasemmalle.
Ennen keskusta-asemasta lähtenyt yhteistyökyky oli suuri voima. Nyt se näyttää olevan heikkous ja riitojen syy.
Eikö puoluedemokratian mukainen meno ole kuitenkin selvä:
Ensin keskustellaan ja punnitaan, sitten tarvittaessa äänestetään – ja sitten tuetaan kansanvaltaisesti tehtyä ratkaisua. Päätökset tehdään virallisissa puolue-elimissä. Jos haluaa vaikuttaa, on hankkiuduttava niihin.
KANSANEDUSTAJA Eeva Kalli arvioi Suomenmaan haastattelussa jokin aika sitten, että keskustalaisia jäytää huono itsetunto. Se vaikeuttaa poliittisen tilanteen kärsivällistä tulkintaa.
”Me ylireagoimme ulkopuolelta tulevaan arvosteluun. Silloin puolueesta tulee sätkynukke, joka säntäilee edestakaisin milloin minkin asian takia”, Kalli sanoi.
Konkreettinen osoitus poukkoilusta on ollut jahkailu siitä, onko keskustan paikka hallituksessa vai ei.
”Jos jäämme odottamaan sellaista hallitusta, jossa kaikki päätökset tehdään vain oman tahtomme mukaan, saamme odottaa lopun ikäämme”, Kalli sanoi.
Tätä sopii pohtia – ja muistaa samalla, että hallitus on ylivoimainen paikka saada aikaan myös niitä tuloksia, joiden takia kansalaiset ovat keskustaa äänestäneet.
KUKAAN ei voi sanoa, mikä maa voitti ja mikä hävisi EU-johtajien sopimuksessa.
Europan tulevaisuus ei ole urheilukilpailu, jonka tulosluettelo syntyy sekuntien tai senttien mukaan. Kun neuvottelijoina ovat 27 valtion johtajat, ratkaisut ovat aina kompromisseja, eivät sanelun tuloksia.
Onkin hyvä luottaa vaikkapa valtiovarainministeri Matti Vanhasen arvioon. Hänen mukaansa Suomi onnistui neuvotteluissa hyvin.
Onnettomin ratkaisu olisi ollut perussuomalaisten ja kristillisten vaatimus, että Suomen olisi pitänyt kaataa koko sopu – vaikka mikään muu maa ei ollut tätä mieltä.
Tällainen ajatuskin on epäisänmaallinen. Kiina, Venäjä ja USA olisivat kyllä aplodeeranneet, kun EU olisi joutunut sekasortoon.