Kaksi kahvikupillista kuukaudessa

Pääkirjoitus

Kaksi kahvikupillista kuukaudessa Shellin baarissa. Tämän verran jokainen suomalainen maksaa nettona isänmaamme jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Kahvikuppivertausta on käyttänyt keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on puhunut viidestä kympistä vuodessa.

Reippaanoloinen yhdistyksen jäsenmaksu – mutta silti varmasti paljon vähemmän kuin moni meistä luulee.

Sitä paitsi jäsenmaksulla saa paljon.

Saamme työtä ja toimeentuloa.

Niitä tuovat yli 500 miljoonan ihmisen kotimarkkinat ilman tulleja ja tarpeettomia byrokratiakuluja. Tämä on suomalaisille äärimmäisen tärkeää, sillä Suomi elää viennistä.

Yhteinen rahamme euro tuo vakautta. Inflaatio on pieni ja korot alhaalla. Veronmaksaja ja asuntolainan omistaja kiittävät.

Voimme liikkua vapaasti maasta toiseen, opiskella, tehdä työtä ja asua toisessa EU-maassa. Sairaanhoitokin järjestyy.

Unioni antaa myös valtiollista turvaa. Artiklassa 42.7. säädetään näin:

”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin…”

Ja paljon muuta.

”Direktiivitkin” ovat loppujen lopuksi tavallisen ihmisen turvaksi. On niissä joskus sorruttu ylilyönteihinkin, mutta sitä varten konsuliemme pitää olla valppaina.

Toissa vuonna Suomi sai EU:sta 1,5 miljardia  euroa, josta vajaa 60 prosenttia oli maatalousrahoja. Jos EU:n budjettia supistetaan, maatalous menettää. Niin ei saa käydä.

Mikään maa ei ole vielä eronnut EU:sta. Iso-Britannia sen aikoo nyt tehdä, mutta ei näytä uskaltavankaan, kun tulevaisuus pelottaa.

Jos ero toteutuu, EU:n budjettiin syntyy aukko. Iso-Britannia on toiseksi suurin nettomaksaja. Suomenkin puolueita jakaa kysymys siitä, pitäisikö EU:n budjettia supistaa vai pitäisikö jäljelle jäävien jäsenmaiden maksuosuuksia korottaa.

Äkkiseltään voi tuntua siltä, että supistettakoon.

Tätä mieltä ovat kuitenkin vain perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Muut kasvattaisivat budjettia hieman.

Jos tehtäisiin niin kuin perussuomalaiset vaativat, tehtäisiin tyhmästi.

Maatalousrahat ja alueiden kehitysrahat vähenisivät. Leikkaus voisi olla raju, kahden pahimman vaihtoehdon mukaan jopa 88 prosenttia.

Jokainen voi arvella, minkälainen isku tämä olisi. Maatalouspolitiikka on unionin yhteistä, ja siksi varsinkin maatalousrahat ovat Suomelle tärkeitä.

Toissa vuonna Suomi sai EU:sta 1,5 miljardia euroa, josta vajaa 60 prosenttia oli maatalousrahoja.

Jos siis vastustamme EU:n budjetin paikkausta, vaadimme käytännössä suomalaisen maataloustuottajan palkkaa pienemmäksi ja maaseudun kehittämisrahojen jyrkkää alasajoa.

Tämmöinenkö se perussuomalaisten oikea karva onkin?