Mikä meni pieleen?
Kunnallisvaalitulos näytti olevan keskustalle ja sen johdolle yllätys. Vaalipäivään saakka odotettiin tasaista taistelua kärkisijasta. Lopputulos oli kiistatta ”pientä notkahdusta” pahempi.
Nähdäkseni vaalitulosta selittää kolme lyhyemmällä perspektiivillä havaittavaa seikkaa ja yksi pidemmän aikavälin tekijä.
Ensinnäkin keskustan ajatus harhaili.
Vielä helmikuussa muuan puoluejohdon jäsen vieraili kotikulmillani. Hän ääneen ihmetteli, miksi kansalaiset nyt eivät ymmärrä, että kuntavaalit eivät ole sote-vaalit. ”Sote irrotetaan kuntapohjasta ja nyt pitää puhua uudesta kunnasta!”, kuului kehotus. Kuitenkin samaan aikaan eri kyselyissä kansalaiset pitivät terveyspalveluja vaalien tärkeimpänä asiana.
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että kun ensin oli iloittu ”uudesta kunnasta”, päätettiin kuitenkin vaalien valtakunnalliseksi kampanjateemaksi ”huolenpitoa”, joka vie ajatukset välittömästi sote-kentälle.
Keskustan uuteen kunta-ajatteluun olisi sopinut teemaksi ”sivistystä ja elinvoimaa” tai ”hyvä ympäristö ja turvallinen kasvatus”. Nyt meneillään olevat suuret reformit, pääteema, iskulause ja paikallisen päätöksenteon tulevaisuus eivät yhdistyneet.
Ajatuksen harhailusta kertoo sekin, että syksyn puoluevaltuusto ei kyennyt saamaan aikaan vaaliohjelmaa. Ennätys lajissaan.
Toiseksi vaaleihin valmistautumisessa päärooliin nousi mahdollisimman suuren ehdokasmäärän hankkiminen. Siihenkin herättiin myöhäjunassa.
Tavoitteesta ja edellisvaaleista jäätiin, mikä ei ollut yllätys, kun kansalaisten tärkeimmäksi kokemat palvelut siirtyvät pois kunnallisesta päätöksenteosta.
Määrän ohella ilmeisesti suurempi ongelma syntyi laadusta. Vielä voitollisissa vuoden 2000 kunnallisvaaleissa ehdokasasettelua rakensivat 1980-luvun suuressa järjestöpanostuksessa koulutetut kunnallisjärjestöjen ”nyrkit” (nuorempi puoluejohto voi tutkia tässä kohtaa arkistoa ja historiaa).
Hyvien listakokonaisuuksien laatimisen sekä ehdokashankinnan ja ehdokastyön pitkäjänteisyyden osaaminen ovat haipumassa.
Näihin asioihin voidaan vaikuttaa kaikkein helpoimmin elvyttämällä puolueen koulutustoiminta ja vahvistamalla puolueen omaa tutkimus- ja suunnittelupäätä.
Kolmas lyhyemmällä aikavälillä havaittava tulostekijä on meneillään olevien reformien kiistaton sekavuus.
Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta on eri muodoissaan valmisteltu vuodesta 2001, Lipposen toisen hallituksen ajasta saakka. Monien ratkaisujen taloudelliset vaikutukset, ongelmat ja perustuslakikysymykset on jo menneinä vuosina punnittu.
Kansalainen saa kuitenkin nyt vaikutelman, että tässä 16 vuoden prosessissa ei olisi syntynyt juuri mitään tulosta. Vähän päästä syntyy uusia jännitysnäytelmiä mm. ”kuntien tuotanto-oikeudesta”, ”evoluutiopykälästä”, ”itsehallinnosta”, ”kapitaatioperiaatteesta” ja ”valinnanvapauden aikataulusta”.
Sote-viestintää olisi pitänyt hioa ja tiivistää, eikä uskotella, että kunnallisvaalit eivät ole sote-vaalit.
Ossi Martikainen
Jokin on mennyt pieleen. Pitkään valmistellun uudistuksen tärkein tavoite on koko ajan ollut turvata kansalaisille tasavertaiset peruspalvelut kaikkialla maassa ja varautua väestön ikääntymisestä johtuvaan hoivan tarpeen lisääntymiseen. Samalla on ollut tarve hillitä kustannuskehitystä. Tämä pääasia tahtoi hukkua.
Keskustelu harhautui tästä sivupolulle valinnanvapauteen ja siitä sivupolun sivupolulle valinnanvapauden aikatauluun. Kansalaiselle ymmärrettävä tavoite katosi taivaanrannan taa.
Sote-viestintää olisi pitänyt hioa ja tiivistää, eikä uskotella, että kunnallisvaalit eivät ole sote-vaalit.
Reformeissa pitäisi myös pystyä toteuttamaan se, mitä halutaan toteuttaa. Paljon sote-kokonaisuutta rajatumpi toimeentulotukitehtävän siirto KELA:lle aiheutti pahoja ongelmia. Tämä lisäsi epäilyksiä muitakin uudistuksia kohtaan. Ja tämä on syytä ottaa huomioon niiden valmistelussa.
Tärkein pitkällä aikavälillä vaikuttava tekijä vaalituloksen taustalla – erityisesti perinteisesti vahvoilla kannatusalueilla ja sitoutuneissa kannattajaryhmissä – on keskustan itseymmärrys. Mikä tämä puolue on, mihin se pyrkii ja miten se toimii?
Vastausta näihin kysymyksiin ei saada kyselyillä siitä, miten aktiivit suhtautuvat yksittäisiin ilmiöihin.
Mieluummin kannattaisi ajatuksellisesti peilata harjoitettua politiikkaa ja asetettuja tavoitteita siihen sosiaalihistorialliseen asemaan, joka keskustalla Suomen aate-, puolue- ja järjestökartalla on, mitä se on todella tehnyt, mitä siltä on opittu odottamaan ja mitä sen toiminta ja arvot ovat suhteessa tähän.
Ihmiset eivät putkahda vaalipäivään oman historiansa ja yhteisönsä historian ulkopuolelta vaan elävät niitä. Vaalitulos kertoo ihmisten todellisesta kokemuksesta siitä, miten heidän odotuksiinsa on vastattu.