Muistitko? Yöunesta viedään pian taas tunti
Ensi viikonloppuna Suomi siirtyy jälleen kesäaikaan. Kelloja siirretään tunnilla eteenpäin sunnuntaina 29. maaliskuuta.
Kellojen siirto tapahtuu aamuyöllä kello 3. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä unesta nipistetään siis tunti pois koko EU:ssa.
Liikenne- ja viestintäministeriö muistuttaa tiedotteessa, että kellojen siirtämisen samanaikaisuus on välttämätöntä kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen sujuvuuden vuoksi. Sunnuntain aamuyö on valittu siirtymisen ajankohdaksi siksi, että liikenne on silloin vähäisintä ja kellojen siirtely aiheuttaa vähiten haittaa.
Suomessa kelloja on ruuvattu edestakaisin pysyvästi vuodesta 1981 lähtien, mutta kuinka kauan sitä jatketaan?
Keskustelu kellojen siirron lopettamisesta on polkenut paikallaan vuosia, mutta alkuvuodesta 2026 Brysselissä alkoi tapahtua. Kestävästä liikenteestä ja matkailusta vastaava komissaari Apóstolos Tzitzikostas käynnisti helmikuussa laajan selvityksen kellojen siirron vaikutuksista koko EU:n alueella.
Selvityksen on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. Sen jälkeen komissio arvioi, ryhdytäänkö sanoista vihdoin tekoihin ja kumotaanko kiistelty kesäaikadirektiivi.