Itsensä kuvaamisesta

Pakina

Mitä jos nykypäivän narsistista itsensä kuvaamista tarkasteltaisiin mustavalkoisen filmin ja paljekameroiden mittapuulla.

Kuvaaminen toki oli sallittua ennenkin. Vainaja saatettiin kuvata arkussa ja hääkuva otettiin. Ja uusi polkupyörä raahattiin valokuvaamoon.

Harvalla oli itsellään valokuvauskone.

Kun alkoi tulla bakeliitista valmistettuja kansankameroita, niin teineillekin. Yksi tyttörukka alkoi kuvata itseään.

Koko 12:n ruudun puurullafilmi omia kuvia. Ilmeitä ja poskien lommoon vetämistä.

Yksi kuva huulet törröllä ja yksi ihan vain kerrastossa.

Silloin yhteiskunta vielä välitti. Kylän ainoasta valokuvausliikkeestä otettiin yhteyttä tytön rippipappiin ja tämä kunnanlääkäriin. Ei ole terve tämä tyttö, itseään kuvaa.

Ja kohta tuo uuden rullan kehitettäväksi. On kuvannut ruokiaan.

Makaroonilaatikkoa, kesäkeittoa, pottumuussia, paistettuja muikkuja, kaurapuuroa ja riisivelliä. Valokuvaamon setä totisesti toivoo, että yksi kuva esittää mämmiä vaikka näyttäisi muultakin.

Tyttö tilaa jokaisesta kuvasta, myös itsestään ottamista, useita kopioita.

Niitä valmistetaan tilattu määrä 6 kertaa 9 sentin yleisimmässä koossa.

Teettäisi kerrastokuvastaan isomman ja ehdottaa että se laitetaan valokuvaamon ikkunaan kehystettynä. Siihen ei sentään suostuta.

Nähdään postikonttorilla postittamassa kuviaan tuttavilleen. On kuulemma käynyt kauppiaalle ehdottamassa, että jos laitetaan kuoreen kauppiaan reklaami, niin kauppias maksaisi mainosmaksua.

Vaikka ihan postimerkkirahoja aluksi.

Kauppias ei innostu, eivät ne tytön tutut tule toiselta puolelta maata maitopääläreiden kanssa.

Melko varman tiedon mukaan lypsäviä lehmiä löytyy kautta maan.

Tytön kohtaloa pohditaan herraseurassa, taitaa siellä olla marttojen edustuskin ja altto naislaulajista. Hullun elkeitähän nuo ovat, itsensä kuvaaminen  tai lihapullien.

Ensin päätetään, että jos vain ohjein ja kehotuksin saataisiin muuttamaan kuvauskohteitaan, mutta sama peli tuntuu valokuvaamon raportin mukaan jatkuvan.

Vapaapalokunnassakin huolestutaan, mitä jos hankkii salamavalolaitteen ja heittelee kuumia polttimoita ympäriinsä.

Postin raportin jälkeen ei enää voida olla toimimatta.

Tytön kuvien paluupostissa on alkanut tulla verisiä kirjeitä, joista löytyy peukaloita.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen