Näkökulma: Ruotsi on tipahtamassa Suomen Nato-kelkasta – Tästä syystä keskustelu on naapurimaissa niin erilaista

Molempien maiden on tehtävä Nato-ratkaisunsa itse, mutta kummankaan ratkaisut eivät ole yhdentekeviä toiselle, toimittaja Samuli Vänttilä kirjoittaa
Näkökulma

Dramaattinen, järisyttävä, mullistava, vallankumouksellinen, kuin hyökyaalto.

Näillä sanoilla on viime aikoina kuvailtu sitä muutosta, joka on tapahtunut suomalaisten mielipiteissä suhteessa puolustusliitto Natoon.

Ja dramaattinen muutos todella on: enää vain 16 prosenttia suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä, kertoo Ylen tuorein gallup.

Syy nopealle ja hyökyaallon kaltaiselle muutokselle on yksiselitteinen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä laajamittaiset ja julmat siviileihin kohdistuvat pommitukset ovat saaneet suomalaiset pohtimaan myös omaa turvallisuuttaan.

Kansalaisten mielipiteiden kääntyminen on käynnistänyt Suomessa prosessin, joka tuntuu etenevän kuin juna. Ja tätä junaa on vaikea enää pysäyttää.

Natosta kohistaan siellä ja täällä, moni kansanedustaja on kertonut julkisesti muuttaneensa mielipidettään puolustusliitosta, puolueet päivittävät näkökantojaan.

Ylin valtiojohto pyrkii esiintymään maltillisena. Toppuuttelun ääniäkin kuuluu. Taustalla tuntuu kuitenkin tapahtuvan, kaikesta emme julkisuudessa tiedä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on luvannut, että Natosta tullaan käymään kevään aikana keskustelu, vaikkei hallitus siihen suoraan otakaan kantaa lähiviikkoina julkaistavassa selonteossa.

Nato-kohina etenee Suomessa niin vinhaan, että länsinaapuri Ruotsi tuntuu tipahtaneen kelkasta. Siellä vastaavaa keskustelua ei käydä. Pääministeri Magdalena Andersson jopa linjasi, ettei Nato-jäsenyyden aika ole nyt.

Liittoutumattomuus on linja, josta Ruotsi ei hevin luovu ison kansainvälisen kriisin keskelläkään.

Samaan ilmiöön kiinnitti huomiota myös eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) Ruotsin vierailullaan alkuviikosta.

Vanhanen sanoi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, ettei Ruotsissa ole vielä käynnistynyt samanlaista Nato-keskustelua kuin Suomessa.

Syykin on Vanhasen mukaan selvä. Ruotsissa on puolueettomuuspolitiikalle niin syvät ja menestyksekkäät juuret, ettei niitä hetkessä murreta. Se on Vanhasen mielestä myös Suomessa syytä tiedostaa.

– Ruotsi on onnistunut pysymään pääosin poissa kahdesta ympärillä olevasta maailmansodasta, kun Tanska, Norja ja Suomi ovat joutuneet sodan pyörteisiin. Ruotsissa on ollut rauhaa 210 vuotta. Näkökulma on erilainen kuin meillä, Vanhanen sanoi.

Vanhasen näkemys on perusteltu. Ruotsin ja Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on niin erilainen historia, ettei se mitenkään voi olla vaikuttamatta siihen, miten asioita kummassakin maassa tarkastellaan.

Ruotsi kävi viimeisimmät sotatoimensa vuonna 1814 Napoleonin sotien jälkimainingeissa. 

Puolueettomuuspolitiikkaa on sen jälkeen rakennettu Ruotsissa pala palalta.

Maa onnistui pysymään irrallisena molemmista maailmansodista, vaikka se saikin niistä kummassakin kritiikkiä suhteistaan Saksaan. Ensimmäisessä läheisten kauppasuhteiden vuoksi, toisessa erilaisten kauttakulkusallimusten myötä. Paljon on keskusteltu myös silloiseen Ruotsin ulkopoliittiseen johtoon kuuluneen kuninkaan Saksa-mieltymyksistä.

Toisen maailmansodan jälkeen Ruotsi ehdotti Norjalle ja Tanskalle yhteistä puolustusliittoa, mutta se hanke kuivui kokoon jälkimmäisten liityttyä Natoon.

Kylmän sodan vuosina Ruotsi oli kallellaan länteen, mutta onnistui pysymään tunnustetusti puolueettomana ja niittämään maailmalla mainetta diplomatian ja rauhantyön puolestapuhujana.

Kaikki se jätti jälkensä. Ruotsalaisten mieliin iskostui ajatus siitä, ettei maata uhkaa mikään. Ajatus upposi myös päättäjiin läpi poliittisen kentän niin, että kun kylmä sota päättyi, alettiin Ruotsin puolustusta ajamaan alas.

Ruotsalaisten mieliin iskostui ajatus, ettei maata uhkaa mikään.

Norjassa ja Tanskassa historia on ollut traumaattisempi. Molemmat maat onnistuivat pysymään vielä ensimmäisestä maailmansodasta irrallisina, mutta toisessa maailmansodassa ne pettyivät rajusti puolueettomuuslinjaansa.

Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa valloitti sekä Tanskan että Norjan keväällä 1940. Tanskassa kuningas ja hallitus jäivät maahan, Norjassa kuninkaallinen perhe ja hallitus lähtivät maanpakoon Lontooseen ja Yhdysvaltoihin.

Kun maat vapautuivat Saksan ikeestä keväällä 1945, oli molemmissa maissa vahva ajatus siitä, ettei koskaan enää. Ne hylkäsivät Ruotsin ehdotuksen Skandinavian yhteisestä puolustusliitosta ja lähtivät ensimmäisten joukossa mukaan Natoon, kun sotilasliitto perustettiin vuonna 1949.

Molemmat tosin asettivat Nato-jäsenyydelleen omat ehtonsa. Kumpikaan maa ei muun muassa salli ydinaseiden sijoittamista alueelleen. 

Mukaan Natoon tuli myös Islanti, joka oli itsenäistynyt Tanskasta vuonna 1944. Toisessa maailmansodassa saarivaltio oli ensin Iso-Britannian ja sitten Yhdysvaltain sotilastukikohtana Pohjois-Atlantilla. 

Suomen tie on ollut Pohjoismaista kaikkein erilaisin. Maa itsenäistyi Venäjästä vuonna 1917 ja kävi sisällissodan vuoden 1918 keväällä.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan. Sitä seurasi jatkosota, jonka Suomi kävi natsi-Saksan rinnalla.

Lopulta Saksa hävisi maailmansodan. Suomi ehti irrottautua liitosta ennen sitä. Maata ei koskaan valloitettu. 

Se on suomalaisille henkisesti iso asia, jolla on ollut vaikutuksensa näihin päiviin saakka. Täällä on aina uskottu siihen, että omat, riittävän vahvat puolustusvoimat ovat keskeisin turvallisuuden tae. Merkittävää on myös se kokemus, että talvisodassa yksin jäänyt pikkuinen Suomi kykeni torjumaan jättiläismäisen vastustajansa.

Kylmän sodan ja YYA-sopimuksen vuosina Suomi ei voinut kuvitellakaan sotilaallista liittoutumista lännen suuntaan. Omia puolustusvoimia pidettiin kuitenkin yllä silloinkin. Ääneen sitä ei sanottu, mutta sodan mahdollisuuden tiedettiin noinakin vuosina tulevan ennen kaikkea idän suunnalta.

Suomessa on aina uskottu siihen, että omat, riittävän vahvat puolustusvoimat ovat keskeisin turvallisuuden tae.

Kun kylmä sota 1990-luvulla päättyi, ovi Natoon oli monien mielestä Suomelle apposen auki.

Venäjä oli silloin heikoimmillaan. Jälkiviisaat ovatkin kysyneet, että olisiko silloin pitänyt tajuta livahtaa avoimesta ovesta sisään. Tai viimeistään vuonna 2004, kun muun muassa Baltian maista tuli Naton jäseniä.

Suomi on kuitenkin halunnut pysytellä virallisesti puolueettomuuden tiellä. Yksi iso ero muihin Pohjoismaihin on se, että meillä on 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Naapurin kanssa pitää tulla aina toimeen. Idän karhua ei ole haluttu sotilasliittoutumisilla ärsyttää, ettei turvallisuustilanne turhaan vaarannu. 

Pullistelevan ja ärhentelevän naapurin kanssa on totuttu elämään ennenkin.

Asemoituminen länttä kohti on kuitenkin tehty selväksi. Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan vuonna 1994, Naton kanssa on pidetty yhteisiä sotaharjoituksia ja puolustusvoimia on jatkuvasti kehitetty Naton kanssa yhteensopivaan suuntaan.

Euroopan unioniin Suomi liittyi vuonna 1995. 

Ukrainan sodan myötä luottamus Venäjän johtoon on mennyt totaalisen rikki.

Pelkkä Nato-kumppanuus tai Nato-optio eivät enää monien mielestä riitä tuomaan tunnetta turvallisuudesta.

On tosin muistettava, että tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu mitään uhkaa. Sen mahdollisuutta ei kuitenkaan voida kitkeä pois. Niin julmaa, arvaamatonta ja perusteetonta Venäjän toiminta Ukrainassa on.

Suomelle oman turvallisuuden varmistaminen on paljon Ruotsia akuutimpi asia jo pelkän maantieteellisen sijainnin vuoksi. Ruotsilla ei ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Suomi on aina etuvartiossa siinä välissä.

Suomessa myös tiedetään kokemuksesta, miltä tuntuu jäädä ilman liittolaisia idän jättiläisen hyökätessä kimppuun. Ja vaikka se hyökkäys talvisodassa torjuttiin, oli lähes hiuskarvan varassa, että sodan lopputulos olisi ollut toinen.

Siksi meillä kohistaan Natosta. Ruotsi voi vähän enemmän rauhassa katsoa, miten tilanne kehittyy ja mitä Suomi tekee.

Molempien maiden on tehtävä ratkaisunsa Natosta itse, omista kansallisista lähtökohdista ja perinteistä käsin, niin läheisiä kumppaneita kuin ne toisilleen ovatkin.

Selvää kuitenkin on, ettei kummankaan ratkaisut ole yhdentekeviä toiselle. Jos Suomi liittyisi Natoon ja Ruotsi ei, olisivat maat edelleen toisilleen läheiset kumppanit. Kuin veljet, joiden olisi mietittävä toimivat suhteensa uudelleen.

Samuli Vänttilä Toimittaja