Näkökulma: Presidentinvaaleista tuli buffetpöytä kaikilla herkuilla

Kursailu- ja jahkailuvaihe kesti luvattoman pitkään, mutta loppukesästä alkoi tapahtua.

Sauli Niinistöltä vapautuvaa tasavallan presidentin tehtävää tavoittelee kova joukko entisiä ministereitä, komissaareja, pankinjohtajia ja tohtoreita.

Iltalehden elokuun lopulla julkaisemassa ensimmäisessä varsinaisessa presidenttigallupissa Pekka Haavistolle mitattiin kannatusta 32 prosenttia, Alexander Stubbille 19, Mika Aaltolalle 12, Olli Rehnille 10 ja Jussi Halla–aholle 9 prosenttia. Li Andersson sai 7 prosentin ja Jutta Urpilainen 5 prosentin kannatuksen.

Näillä luvuilla tällä kertaa kansanliikkeen lipun alla kampanjoiva Haavisto on vahvoilla. Tuoreudellaan vihreä konkaripoliitikko ei enää loista, mutta viime vuosilta on karttunut kovaa kokemusta ulkoministerinä.

Haaviston mahdollisuuksia kohentaa niin ikään se, että SDP:ltä presidentinvaalit näyttävät menevän tälläkin kertaa pieleen. EU-komissaari Jutta Urpilainen on mitat täyttävä ehdokas, potentiaalinen menestyjäkin, mutta jahkailu ja aikataulun venyttäminen loppusyksyyn vei jo uskottavuutta.

Ehdokkaaksi nimeäminen marraskuussa saattaa olla jo myöhäistä. Entinen demarijohtaja on ollut varsinkin Brysselin-vuosinaan ollut Suomessa näkymätön. Maahan on ehtinyt vuosien varrella jo kasvaa iso joukko uusia äänestäjiä, jotka eivät enää edes tiedä, kuka Urpilainen on.

Kokoomuksen ehdokkaasta oli pitkään epäselvyyttä ja hämmennystäkin, kun puolustusministeri Antti Häkkänen lähti loppukesällä sekoittamaan puheenjohtaja Petteri Orpon suunnitelmia ja sai osan puolueesta jo tuekseen.

Orpo sai kuitenkin hankittua ehdolle kovimman mahdollisen kokoomusnimen Alexander Stubbin, joka näyttää saaneen kampanjalleen hyvän startin. Stubb epäonnistui pääministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikan sanavalmiina kansantajuistajana hän on omalla mukavuusalueellaan.

Stubbin ilmaantuminen ehdokasmarkkinoille oli huono uutinen kansanliikkeen ja keskustan ehdokkaana presidentiksi pyrkivälle Olli Rehnille. Keskustan heikentymisen vuoksi Rehn tarvitsisi taakseen myös kokoomuslaisia ja yleisporvarillisia liikkuvia äänestäjiä yltääkseen toiselle kierrokselle, ja nyt niiden tavoittelu vaikeutuu.

Rehnillä on lyödä tiskiin presidenttiehdokkaista ehkä kovimmat meriitit, mutta pelkästään niillä ei ole menestytty ennenkään – esimerkkeinä vaikkapa raskaimman sarjan valtiomiesten Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen presidentinvaaleissa kokema kohtalo.

Äänestäjien tunteet ja vaistot on saatava heräämään, mikä edellyttää onnistumista sekä ehdokkaalta itseltään että hänen kampanjaltaan.

Presidenttipelin jokerikortti on tällä kertaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Ulko- ja turvallisuuspoliittista analyysia tulee tutkijalta kuin pyssyn suusta, mutta seassa loikkii presidentinvaaleissa aina vaarallisia sammakoitakin.

Kampanja-avaus Aaltolalta meni jo aivan pieleen, kun tutkija meni ylentämään itsensä ainoaksi ”Suomen etua” ajavaksi ehdokkaaksi. Amerikan mallin kampanjointi ei välttämättä toimi Suomessa, ja taustajoukot näyttävät ainakin vielä heppoisilta. 

Vaalien kiinnostavuutta gallupnostetta saaneen politiikan ulkopuolisen ehdokkaan mukaan tulo lisää kuitenkin ilman muuta. Aaltolan äänestäjäpotentiaalia saattaa löytyä konservatiivisen oikeiston suunnalta, rautaa rajalle -porukoista ja ylipäätään protestihenkisistä, poliitikkoja hylkivistä kansalaisista. Samoja äänestäjiä puhuttelee perussuomalaisten Jussi Halla-aho, jolla on ehkä syytä pelätä jonkinlaisen Aaltola-ilmiön syntyä.

Halla-ahon ehdokkuus tuo vaaleihin väistämättä myös vallitsevan vastakkainasettelun ja arvokeskustelun, joka muuten olisi saattanut jäädä tällä kertaa vähemmälle. 

Halla-ahon ja Aaltolan hieman arvaamattoman äänestäjäkunnan mielenliikkeet saattavat tuoda turbulenssia gallupeihin vielä jossakin vaiheessa vaalikamppailua.

Jos jokin on jo varmaa, niin se, että toinen kierros tarvitaan. Sinne Haavisto on etumatkansa ja hyvin todennäköiseltä näyttävän taktisen äänestämisen turvin jo vahvoilla.

Toisen finalistin ennakointi kolmen porvarillisen ehdokkaan joukosta on vaikeampaa. Jatkoon riittänee parinkymmenen prosentin äänipotti, ja kansankarnevaalissa käsikirjoituksia on heitetty roskiin ennenkin.