Voisimmeko olla alkiolaisia liberaaleja?

Mielipide

Paavo Väyrynen kirjoitti Suomenmaan mielipiteessään, että puoluehallituksen aloitevastauksissa alkiolaisuutta aliarvioidaan keskustan politiikan perustana.

Lisäksi Väyrynen mainitsee, että puolueen aate on hämärtynyt. Olen Väyrysen kirjoituksen aatetta koskevien kohtien kanssa suurelta osin samaa mieltä.

En ota kantaa tässä kirjoituksessa Väyrysen kirjoituksen ulkopolitiikkaa koskeviin kohtiin, vaan keskityn aatteeseemme ja sen tulevaisuuteen.

Väyrynen mainitsee tekstissään kaksi puoluekokoukselle tehtyä aloitetta, joissa vaaditaan alkiolaisten arvojen tuomista vahvemmin puolueen tuleviin ohjelmiin.

Toinen aloitteista on keskustanuorten aloite ”Alkiolainen aate tuotava nykyaikaan ohjelmatyön avulla”.

En voisi olla aloitteen kanssa enempää samaa mieltä. Alkiolaisen aatteen perusarvot ovat edistyksellisyys, sivistys, ihmisyys ja köyhän asian edistäminen. Nämä arvot puhuttelevat yhtälailla myös nykypäivänä.

Konkretia arvojen ympärillä on muuttunut, mutta arvot eivät ole kadonneet mihinkään.

Keskustan pitää tulevaisuudessakin nojata näihin arvoihin ja tuoda konkreettiset avaukset tukemaan näitä arvoja.

Kuitenkin niin, että ne sopivat tämän päivän eloon. Näin ollen en ymmärrä Väyrysen kirjoituksen otsikkoa ”Olemmeko liberaaleja vai alkiolaisia?”

Miksi emme voisi olla alkiolaisia liberaaleja? Alkiolaisiin arvoihin pohjaavia uudistusmielisiä ihmisiä. Laitetaan edistyksen lippu liehumaan korkeammalle kuin koskaan.

Vilho Hakala

Nakkila

Kommentit (1)

  • Lukija64

    ”Alkiolaisen aatteen perusarvot ovat edistyksellisyys, sivistys, ihmisyys ja köyhän asian edistäminen. Nämä arvot puhuttelevat yhtälailla myös nykypäivänä.”
    Puolueen ”viralliset” arvot ovat:
    -vastuullisuus ja vapaus
    -yhteisölöllisyys ja välittäminen *
    -tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus
    -sivistys*
    -ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus
    -kestävä luontosuhde
    -paikallisuus
    Minulla heräsi kysymys siitä, että ovatko nuo alkiolaisuuden aatteen perusarvot samat kuin nykyisen Keskustan perusarvot. Sillähän on sitäpaitsi väliä, miten asiat ilmaistaan. Ja jotta esimerkiksi luottamushenkilömme ”osaisivat” tehdä päätöksiä tuon ritirimpsun linjojen mukaisesti, niin näyttää siltä, että muistiinpanot pitää olla jatkuvasti följyssä. Osa arvoista sitäpaitsi selittää toisia arvoja. Ovatko nuo arvot tukemassa päätöksentekoa vai listaus kulloinkin pinnalla olevista virtauksista ?

    Olisiko Alkio keskustalainen ?

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen