Työvoimapula vai työpaikkapula?
Onko jokaisen keskustelutilaisuuden vakioväittämä työvoimapulasta totta vai tarua? Katsotaan faktoja.
Syyskuussa työttömiä työnhakijoita oli yli joka kymmenes – yhteensä 280 000 ihmistä. Lisäksi ns. työvoiman ulkopuolella on 300 000 työikäistä 25–59 vuotiasta. Kuka jatkaa opintoja, kuka on varhais- tai työkyvyttömyyseläkkeellä, kuka muuten pois työnhausta.
Faktat kertovat, että yhteensä noin 20 % työvoimasta on vailla töitä tai poissa työmarkkinoilta. Ei tämä nyt ihan työvoimapulalta vaikuta.
Kohtaanto-ongelma, kuuluu seuraava argumentti. Kysymykseen, mitkä täsmälleen ottaen eivät kohtaa, on jo vaikeampi löytää vastausta. On kuitenkin selvää, että työmarkkina ei toimi kovinkaan sujuvasti sikäli, kun tätä kohtaanto tarkoittaa.
Voisiko meillä olla työpaikkapula? Se, että pulaa olisi työpaikoista, joihin palkansaaja voisi mielekkäin ehdoin työllistyä.
Suomessa työnantajayritysten määrä on nopeassa laskussa. Suuyritykset työllistävät maan rajojen ulkopuolella. Vahvoja pk-yrityksiä – ns. mittelstand – on kovin vähän. Kaikki johtaa palkansaajan kannalta työmahdollisuuksien vähenemiseen.
Aukeaisivatko työelämän pulmat nykyistä paremmin, jos työntekijäpulan rinnalla alettaisiin puhua työpaikkapulasta? Ja molemmista yhdessä, koska molemmat voivat olla totta samanaikaisesti.
Maan taloudellinen tilanne on sen verran vakava, että vastakkainasettelun soisi jääneen 1900-luvulla.
Vastakkainasettelun sijaan tarvitaan uusia yhteisiin intresseihin perustuvia ratkaisuja.
Sellaisia voi löytyä esimerkiksi työllistämisen kynnysten alentamisesta, henkilöstörahastoista, etätyön pelisäännöistä tai tavoista jatkaa työelämässä lakisääteisen eläkeiän jälkeen aikaisempaa alhaisemmalla verotuksella.
Petri Roininen
Diplomi-insinööri ja yrittäjä
Keskustan kasvutyöryhmän puheenjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/