Suomen korpivaellus idän ja lännen rajamaastossa
Suomen historiallisessa kehityksessä on Ruotsilla ja Venäjällä ollut merkittävä rooli riippumatta siitä, olimmeko olleet osa niiden hallintoa tai nykyinen itsenäinen demokratia.
Kytköksemme Ruotsin kuningaskuntaan päättyi vuonna 1809 Venäjän ja Ruotsin välillä solmittuun Haminan rauhaan. Siihen asti Suomi oli ollut 600 vuotta suurta osa pohjoista Eurooppaa hallinneen Ruotsin kuningaskunnan itäisin maakunta.
1800-luvun alku oli suurten mullistusten ja kansojen sotien aikaa Euroopassa, jonka kiistaton keulakuva oli Ranskan keisari Napoleon Bonaparte. Vuosien saatossa Suomen asema osana Ruotsin kuningaskuntaa oli heikentynyt pelkäksi itäiseksi rajamaakunnaksi.
”Kysymys oli vain ruotsalaisten historiasta, johon Suomi ei enää mahtunut”. Se loi otollisen maaperän Venäjän keisari Aleksanteri I:n laajentumispyrkimyksille, jotka lopullisesti sinetöitiin Haminan rauhassa.
Venäjän keisari Aleksanteri I oli yksi aikansa valistuneimpia itsevaltiaita, joka näkyi myös hänen suhtautumisessaan uuteen itäiseen hallintoalueeseen. Suomi olikin monessa suhteessa erityisasemassa muihin Venäjän osa-alueisiin nähden, jotka olivat tiukasti alistettu venäläishallintoon ja järjestyksen pitoon.
Suomi sai säilyttää suurimman osan Ruotsin vallan aikaisesta lainsäädännöstä ja valtaoikeuksista. Myös Ruotsin ajalta peräisin oleva hallintokulttuuri takasi säätyjen aseman Suomea koskevien asioiden valmistelussa.
Myös Suomen asioiden hoitajina keisarin hovissa toimivat merkittäviin asemiin nousseet suomalaiset hallintomiehet kuten Sprengtporten ja Armfelt. Molemmat olivat olleet vaikutusvaltaisessa asemassa jo kuningas Kustaa III:n hallinnossa.
Venäjän keisari halusi toiminnallaan saada aikaiseksi Suomessa myönteisen itsenäisen kehityksen, jonka toteuttajina toimivat suomalaisten omat edusmiehet. Tämän katsotaan olleen alku Suomen autonomian kehittymiselle, joka lopulta toteutui Venäjän suuren vallankumouksen kaaoksen keskellä 1917.
Aina tähän päivään asti olemme kuitenkin enemmän tai vähemmän olleet riippuvaisia itäisestä naapurista ja sen valtapyrkimyksistä.
Olemme joutuneet lunastamaan itsenäisyytemme yhä uudestaan milloin asein milloin taloudellisin sitoumuksin ja sopimuksin. Lupa niihin on pitänyt hakea Moskovasta. Siitä irti pääsemiseen tarvittiin Putinin käynnistämä koko eurooppalaista valtarakennetta koetteleva tapahtumaketju.
Uuteen kehitykseen olemme astumassa rinta rinnan Ruotsin, entisen emämaan kanssa. Siinä on historian siipien havinaa.
Tällä kertaa tasavertaisena läntisenä demokratiana, jonka asema tunnustetaan maailman valtakeskuksissa.
Se tapa, jolla valtiojohtomme on lyhyessä ajassa vakuuttanut valtioiden päämiehet Suomen ja suomalaisten oikeudesta itsenäiseen ja vakautta luovaan elämään pohjolan perukoilla, on hatun noston arvoinen.
Paavo Kajander