Osaammeko arvostaa maatalousyrittäjää?
Yhä harvemmalla suomalaisella on siteitä maaseutuun ja siellä elinkeinoansa harjoittavaan yrittäjään.
Meille on itsestään selvää, että lähikaupasta voi täyttää ostoskassinsa joka päivä tuoreilla ja laadukkailla elintarvikkeilla. Harvempi tulee edes ajatelleeksi sitä tuotantoketjua, jonka lopputulosta kannamme kassissamme.
Meille ovat lähinnä tulleet tutuiksi tuotemerkit ja niiden valmistajat. Vasta aivan viime aikoina pakkauksissa korostetusti mainostetaan ”oman tilan broileria” tai ”luonnonmukaisesti ja ilman lisäaineita tuotettua sitä ja sitä”.
Ilman tuotantoketjun alkutuottajaa moni tuote jäisi tuottamatta. Kotimaisen tuotteen arvostus on selvässä nousussa ja samalla myös maaseudun yrittäjien tärkeys ymmärretään entistä paremmin.
Viime aikoina kansallinen huoltovarmuus on nousut otsikoihin ja sen myötä myös kykymme varmistaa ruoka- ja elintarviketuotantomme myös kriisitilanteissa. Onkin paikallaan kysyä mitä kuuluu Saarijärven Paavo?
Alkutuottajien, maatalousyrittäjien ja karjatilallisten, pärjäämisestä ollaan sitä laajemmin huolissaan mitä syvemmäksi ruokakriisi maailmalla on äitymässä.
Monen muun yrityksen lailla heitä huolettaa energian hinta ja raaka-aineiden kallistuminen. Monella heistä maat ja mannut on kiinnitetty lainoihin, joilla on hankittu välttämättömät tuotantokoneet ja rakennettu ajanmukaiset tuotantolaitokset.
Liikenevät varat on sidottu näihin vuosiksi eteenpäin. Lainojen lyhentämiseen ja korkoihin tarvittava tuotto syntyy vain uutteralla työllä ja huomattavalla määrällä tarveaineita kuten lannoitteita ja rehuja.
Se mitä lopulta jää tilipussin pohjalle on todistettavasti tulonsaajaryhmistä pienimpiä. Eikä ongelmat siihen lopu. Koska työ on sesonkiluonteista, joutuvat maatalousyrittäjät, mukaan lukien marjatilalliset, värväämään joka vuosi kausityöntekijöitä, milloin mistäkin ilmansuunnasta.
Lopullisen tuloksen määrittävät kulloisetkin sääolosuhteet.
Yleinen käsitys on, että maaseudulla ei pärjätä ilman tukiaisia. Yhä harvempi maa uskaltaa heittäytyä tuontiraaka-aineiden ja elintarvikkeiden varaan.
Tulevina vuosina tulemme näkemään maailmanlaajuisen ruokakriisin. Se on seurausta maailman väestön kasvusta ja kehittyvien maiden elintason noususta johtuvasta kulutuksen kasvusta. Myös sota Euroopassa kärjistää tilannetta.
Jokaisen maan onkin varaudutta mahdollisimman monipuoliseen paikalliseen tuotantoon, jonka rahoitusta jopa Yhdysvallat on mittavasti lisäämässä. Tänä vuonna kokonaisrahoitus maatalouden tuotantoon on 50 miljardia dollaria eli 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on suhteellisesti samansuuruinen kuin Suomen maataloustuki, joka on noin 2 miljardia euroa.
Mikäli maatalouden kustannuskriisi jatkuu, tulee se näkymään maaseutuyrittäjien konkursseina ja lopettamisina.
Meillä tulisikin olla yhteinen kansallinen näkemys niistä panostuksista, joita olemme valmiit käyttämään omavaraisuutemme ja itsenäisyytemme säilyttämiseen.
Paavo Kajander
Pori