Mikä on Suomen historian tilanne nyt?

Mielipide

Ukrainan kriisi on paljastanut kansallisen itsemääräämisoikeuden, alueellisen koskemattomuuden ja ihmisarvoisen elämän säilyttämisen tärkeyden.

Eduskunnan maratonkeskustelussa jokainen kansanedustaja sai esittää oman turvallisuusnäkemyksensä, jotka olivat pääasiassa samansisältöisiä.

Yli viisi kuudesosaa edustajista oli puolustusliitto Naton kannalla. Pelko Venäjän arvaamattomuudesta on todennäköisesti tämän aiheuttanut.

Presidentti Niinistölle on nostettava hattua, että hän tässä epäselvässä tilanteessa on ottanut yhteyttä myös Putiniin. Tulevaisuutta emme tiedä, mutta maantiede ei ole muuttunut.

Kolmekymmenluku oli rauhan aikaa, joskin se oli myös vaikeasta taloudellisesta lamasta selviämisen aikaa.

Sotaan ei uskottu, koska oli Kansainliitto ja niin vaarallinen ase kuin kaasu. Espanjan sisällissodasta tuli uutisia, mutta sen katsottiin olevan kaukana.

Mannerheimiä pidettiin häirikkönä, kun hän varoitti sodan vaarasta Euroopassa. Tanner sanoi, että sivistynyt maailma ei ole niin hullu, että aloittaa sodan.

Niukkanen tuli kuuluisaksi armeijan varustuksen karsimisesta. Suomen Pankin johtaja Ryti jarrutti myös armeijan rahoitusta. Poliitikot eivät pitäneet sotaa mahdollisena.

Kolmekymmenluvulla elettiin täysin erilaisessa maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa työt tehtiin ihmisten ja hevosten voimalla.

Lapsityövoima oli silloin myös keskeinen maataloudessa. Silloin kylät olivat kuin yksi perhe, vierailulla käytiin kutsumatta. Se oli silloinen kulttuuri.

Presidentti Kallion niin sanottu punamultahallitus loi pohjan Suomen talvisodan menestykselle. Talvisodan kovuutta kuvaa se, että sotilaita kaatui 240 jokaista talvisodan päivää kohti. Suomea ei olisi enää olemassa, jos talvisota olisi epäonnistunut.

1930-luvulla kansakoulussa selitettiin Suomen historiaa. Anjalan liitto oli ollut jonkinlainen tekijä Suomen syntymisen historiassa, mutta en silloin näitä asioita ymmärtänyt.

Olen myöhemmin jostain lukenut, että tämä Anjalan liitto oli suomalaisten sotilaiden kapina Ruotsin valtaa vastaan, joskin tämä kapina kukistettiin, mutta vain yksi tuli teloitetuksi.

Suomen syntymisen yksi henkilö on todennäköisesti ollut Yrjö Maunu Sprengtporten, kiistanalainen sotapäällikkö, joka yritti irrottaa Suomen aluetta Ruotsin sotarasituksesta, mutta joutui sen takia pakenemaan Venäjälle.

Toinen Suomen itsenäisyysmies oli Snellman, joka salaisesti sopi Venäjän silloisen keisarin kanssa Suomen kielen virallistamiseksi 20 vuoden siirtymäajalla.

1900-luku oli Suomen itsenäistymisen ja monien sotien aikaa, mutta Suomi säilyi itsenäisenä.

Suomen historiassa on ollut paljon vastuuntuntoisia johtajia ja suuri ihme on, että Suomi-niminen valtio on syntynyt ja säilynyt.

Tämän päivän toimet Suomen valtion säilymiseksi ovat tärkeät.

Kauno Pietilä

Kalanti         

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen