Lukijalta: Naisiin kohdistuvan väkivallan jatkuminen kertoo yhteiskunnan epäonnistumisesta
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. on hyvä muistuttaa, että yhteiskunta on epäonnistunut sukupuolittuneen väkivallan torjumisessa. Tänä vuonna jo 18 naista on Suomessa kuollut väkivallan seurauksena.
Olennainen syy sille, että naisiin kohdistuva väkivalta jää usein pimentoon, on puutteellinen kyky tunnistaa ongelma. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö, poliisi ja oikeuslaitos ovat avainasemassa.
Tunnistamista vaikeuttaa usein uhrin traumatisoituminen, joka näkyy esimerkiksi tämän tarpeesta kiistää tapahtunut. Pahaan tilanteeseen voi turtua ja sille sokeutua. Lähisuhdeväkivallan uhri kokee syyllisyyttä ja häpeää, ikään kuin väkivalta olisi hänen oma vikansa.
Tärkeintä onkin uhrin tavoittaminen ja tämän itsetunnon vahvistaminen. Turvallinen ja arvostava kohtaaminen, jossa yksiselitteisesti viestitään, että väkivallan tekijä on syyllinen, on ensimmäinen askel. Mahdollisuus vertaistukeen, kokemusasiantuntijoiden tarinat ja nopea puuttuminen yhdessä voivat estää jopa naissurman.
Keskustanaiset nostaa esille myös sen, että monet lähisuhdeväkivaltatapauksista jumittuvat joko poliisin tai viime kädessä oikeuslaitosten ruuhkiin sekä siihen, että kaikki eivät tiedä lähisuhdeväkivallan olevan virallisen syytteen alainen, ei asianomistajarikos.
Seuraavan hallituksen ohjelmaan tarvitaankin konkreettisia keinoja, joiden avulla uhrit saavat oikeutta ja paha kierre katkaistaan ajoissa.
Isät ovat tärkeitä roolimalleja pojilleen, ja isänpäivän teema puheeksi ottamisesta naisista, sukupuolten tasa-arvosta ja nollatoleranssista väkivaltaa kohtaan on oikeansuuntaista viestintää, jota on johdonmukaisesti jatkettava.
Keskustanaiset lähettää kannustavat terveiset Latvian Martoille, jotka onnistuivat mielenilmauksillaan ainakin tilapäisesti pysäyttämään Latvian eduskunnan päätöksen irtaantua Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvasta Istanbulin sopimuksesta.
Muun muassa Suomen ratifioima sopimus antaa valtioille lainsäädännöllisesti sitovia keinoja tarttua suureen yhteiskunnalliseen ongelmaan.
Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/