Lukijalta: Lastensuojeluun rohkeasti uutta ajattelua
Soiten lastensuojelussa on tehty paljon hyvää työtä perheiden tukemiseksi. Valitettavasti se ei vielä riitä, kun vertaamme tilannettamme muihin hyvinvointialueisiin.
Helsingin Sanomat uutisoi 10.4. Etelä-Karjalan lastensuojelun hyvistä tuloksista, joiden taustalla on perheiden varhainen tukeminen ja matalan kynnyksen palvelut. Lastensuojelun palvelutarpeen arviointi tulisi lain mukaan valmistua kolmessa kuukaudessa. Etelä-Karjalassa tähän kyettiin peräti 97 prosentissa tapauksista.
Meillä Keski-Pohjanmaalla vastaava luku on 77 prosenttia. Lisäksi tilastot kertovat karua kieltä työn kuormittavuudesta. Soitessa sosiaalityöntekijällä on keskimäärin 35 asiakasta, kun Etelä-Karjalassa vastaava luku on 16.
Etelä-Karjalassa on tehty pitkäjänteistä kehittämistyötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Yksi esimerkki toimivasta käytännöstä on MDFT-perheterapia (Multidimensional Family Therapy), jota on hyödynnetty 12–19-vuotiaiden nuorten tukemisessa.
MDFT on suunnattu nuorille, joilla on laaja-alaisia haasteita, kuten käytös- ja päihdeongelmia, koulunkäyntivaikeuksia tai mielenterveyden pulmia.
Terapian tavoitteena on vahvistaa nuoren ja perheen vuorovaikutusta, tukea myönteistä muutosta perheen sisäisessä dynamiikassa ja löytää yhdessä toimivia ratkaisuja arkeen.
MDFT-terapialla on saavutettu hyviä tuloksia: muun muassa laitossijoitusten ja nuorisopsykiatrian osastohoitojen tarve on vähentynyt.
Keski-Pohjanmaalla tarvitsemme lisää tekijöitä, mutta samalla tarvitsemme uutta ajattelua ja rohkeita ratkaisuja työn helpottamiseksi. Yksi mahdollisuus on ottaa teknologia nykyistä paremmin sosiaalitoimen arkeen mukaan.
Pirkanmaan hyvinvointialueella hyödynnetään tekoälyä lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin tukena. Tavoitteena on vapauttaa sosiaalityöntekijän aikaa rutiinitehtävistä ja kirjaamisesta siihen kaikkein tärkeimpään, lasten ja perheiden kohtaamiseen.
Samaan aikaan on välttämätöntä, että myös lainsäädäntö pysyy kehityksen mukana. Nykyinen tietosuojaa ja tiedonhallintaa koskeva sääntely estää monin paikoin sen, että sosiaali- ja terveydenhuollon tiedot voisivat liikkua sujuvasti asiakkaan parhaaksi.
Vaikka teknologia kehittyy nopeasti, lainsäädännön on mahdollistettava turvallinen ja asiakaslähtöinen tiedon yhteiskäyttö eri palveluiden välillä. Tässä riittää työsarkaa alueemme kansanedustajille.
Lastensuojelu on herkkä ja vaativa tehtävä. Työntekijöille on annettava enemmän aikaa ja parempia välineitä kohdata ihminen aidosti. Byrokratian ei tule viedä siitä kaikkea voimaa ja merkitystä.
Tuija Leivo-Rintakorpi
erityisasiantuntija
aluevaltuutettu, kunta- ja aluevaaliehdokas (kesk.)
Veteli
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/