Lukijalta: Kuntavaalitulos ohjaa energiayhtiöiden myyntiä
Suomessa on 292 Manner-Suomen kuntaa, joiden 2024 toimintamenot olivat yhteensä noin 35 miljardia euroa.
Jos kunta tuottaa palvelut omana työnä tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti, käytetään vero- ja asiakasmaksuista säästyneet rahat takaisin kunnan peruspalveluiden varhaiskasvatus-, koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja infran tuottamiseen.
Osa kunnista on ulkoistanut tai myynyt enemmistö omistuksen ruoka-, puhtaus-, jäte-, ict- ja vuokra-asuntojen palvelutuotannosta. Kuntien energiayhtiöistä on myyty osuuksia muun muassa Mikkelissä, Paraisilla ja Kemissä.
Mikkelin kaupunki myi 2023 brittiläiselle sijoitusyhtiö Aberdeenille Etelä-Savon energia oy:sta 49 prosenttia 130 miljoonalla eurolla, kaupan yhteydessä ostaja Aberdeen sai yhtiöstä 30 miljoonan euron osingot.
Laina- ja osinkojärjestelyiden johdosta energiayhtiön kokonaisvelka kasvoi sadalla miljoonalla eurolla, joka maksetaan pois kuntalaisten asiakasmaksuilla. Mikkelissä on 52 000 asukasta.
Kunnat tarvitsevat yksityisiä yrityksiä, työpaikkoja ja verotuloja, rahoittaakseen kunnan peruspalveluita, mutta kuntalaisten asiakasmaksuilla ei saa rahoittaa ulkomaisten sijoitusyhtiöiden osingonjakoa.
Uusien kunnanvaltuustojen poliittiset voimasuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kunnan vuosien 2025–2029 strategiassa linjataan palvelutuotannosta ja omistusosuuksista.
Valtakunnan tasolla kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP edistävät kuntapalveluiden yksityistämistä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta puolueen jäsenten paikallistason toimintaan.
Jarno Strengell
kaupunginvaltuutettu (sd.)
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Mikkeli
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/