Lukijalta: Ikäihmiset – tarpeettomia vai korvaamattomia?
Ihmisiä kysytään ja valitaan tehtäviin niillä perusteilla, mitä heistä tiedetään, ketkä heidät tuntevat ja miten he markkinoivat osaamistaan. Kynnys työllistyä vaikeutuu merkittävästi noin 60 ikävuoden vaiheilla.
Olennaista on, kuinka hyvin yhteiskunnan tarpeet ja ikäihmisten valmiudet kohtaavat. Jos ne eivät kohtaa, mihin ikäihmisiä sitten tarvitaan?
Kun puhumme ikäihmisistä, mielikuvat liikkuvat eläkeläisissä. Jos heidät jaetaan neljään ryhmään: 61–70-vuotiaat, 71–80-vuotiaat, 81–90-vuotiaat ja 91 vuotta ja sitä vanhemmat, on ryhmien välillä suuriakin eroja. Yksilöiden väliset erot eivät kunnioita ikärajoja.
Ikä on yksi merkittävä peruste silloin, kun työntekijöitä rekrytoidaan. Hakija voidaan kokea joskus liian nuorena tai sitten liian vanhana. Se ei aina ole ikäsyrjintää.
Mielikuvatyössä nuoruus nähdään tulevaisuuden investointina, kun taas ikäihminen lyhytkestoisena sijoituksena. Iäkkään ihmisen työllistäminen voi olla riski, mutta joskus myös korvaamaton juuri tiettyyn tehtävään.
On yrittäjiä, jotka jatkavat työtään eläkeiässä. On eläkeläisiä, joilla on työhuone yliopistolla tutkimustyötä varten. On kansanedustajia ja luottamushenkilöitä, jotka valitaan iäkkäinäkin yhä uudelleen.
Nyt 71-vuotias Ben Zyskowicz on Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja. Monet ikäihmiset tekevät itse itsensä tarpeellisiksi.
Poikkeuksellinen esimerkki elinvoimasta hallintotyössä kuolemaansa saakka oli kuningatar Elizabeth Alexandra Mary (1926–2022) eli Elisabet II. Hänen valtakautensa Iso-Britannian kuningattarena ja Kansainyhteisön johtajana kesti yli 70 vuotta eli vuodet 1952–2022.
Kirjassaan Elisabet II (2023) Dudley Delffs kirjoitti kuningattaren valtakaudesta näin: ”Mitä enemmän olen saanut tietää kuningatar Elisabetista, sitä enemmän olen ihaillut hänen kykyään suorittaa saamansa mahdoton tehtävä.”
Työt, joissa tarvitaan nopeaa reaktiokykyä, valpasta havaintokykyä, rasituksen sietoa, hyvää muistia ja muutosvalmiutta, ei yleensä rekrytoida ikäihmisiä.
Tehtäviin, joissa tarvitaan kokemusta, syvällistä asiaosaamista ja kokonaisuuksien hallintaa, voi ikäihmisten rekrytointi olla hyvinkin perusteltua. Johtamistehtävät – vailla tarkkaavaisuutta häiritseviä toisarvoisia rutiineja – sopisivat hyvin monelle ikäihmiselle.
Miksi ikäihmisiä sitten syrjitään työnhakijoina? Ympäristö määrittelee ikäihmisten työkyvyt osin asenteellisin ja/tai subjektiivisin perustein – paneutumatta asiaan. Kyse on omalakisesti syntyneestä kollektiivisesta ihmiskäsityksestä, jolloin puntarissa on myös koko ihmisen arvo.
Pahimmillaan ihmisen arvottaminen historian saatossa on koskenut vanhoja naisia. Kirjailija Hedwig Dohm (2025) kritisoi kirjassaan Vaimot, äidit, anopit 1800-luvun lopun saksalaisia asenteita näin: ”Kun nainen ei enää kelpaa synnyttäjäksi, lastenhoitajaksi ja rakastajaksi, hän lakkaa olemasta.”
Vapaaehtoistyön määrä ja merkitys ovat Suomessa kasvussa. Nämä tehtävät voivat olla yksittäisiä auttamistehtäviä toipilaan, sairaan, yksinäisen tai vanhuksen luona.
Yhtä lailla työ voi olla kodinhoitoa, apua lasten hoidossa sekä aviopuolisoiden ja perheiden ongelmien käsittelyssä. Nämä tehtävät sopivat monille kokemusasiantuntijoille.
Vapaaehtoistyön kirjo on valtava. Työ on avointa kaikille. Neuvokas löytää kyllä tavan toimia. Tätä työtä voi tehdä lukuisten organisaatioiden ja yhdistysten kautta. Niissä ikäihmisiä onkin paljon.
Verrattuna aktiiviväestöön ikäihmisiä on suhteellisesti enemmän luottamustehtävissä. Niissä tehtävissä työrupeama on yleensä lyhyt. Yritysten hallituksissa ja johtokunnissa yli 60-vuotiaat ovat hyvin edustettuina, koska heidän osaamistaan ja verkostojaan arvostetaan.
Yli 60-vuotiaat ovat keskeisessä roolissa järjestöissä, yhdistyksissä ja kunnallisissa luottamuselimissä. Kansanedustajista on jopa noin neljännes yli 60-vuotiaita. Yleensä luottamustehtävissä on ikäihmisiä noin 20–30 prosenttia. Heidän osuutensa jopa kasvaa tehtävän vaativuuden mukaan.
Eläkeiässä olevia työssäkäyviä on Suomessa noin 200 000. Heitä on muun muassa teollisuudessa, yrityselämässä ja palvelualoilla. Se on tosin vain noin 10–15 prosenttia kaikista eläkkeensaajista. Työ kiinnostaa sekä talous- että mielekkyyssyistä. Kiinnostusta lisää tunne tarpeellisuudesta ja mielihyvä sosiaalisista kontakteista.
Palkkatyö on yleisintä heti eläkeiän alussa. Vuoden 2023 lopussa oli Suomessa lähes 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa. Heistä joka kymmenes teki (palkka)työtä eli noin 150 000 henkilöä. Ikäihmisten resurssia ei siis täysin ole unohdettu. Toki enemmistö eläkeläisistä ei edes halua töihin.
Monet ikäihmiset jatkavat eläkkeellä yksityisyrittäjinä, osa-aikaisina asiantuntijoina, mentoreina, kouluttajina ja projektityöntekijöinä. Työllistymistä edistävät jo syntyneet verkostot.
Ikäihmisten työvoimaa voidaan arvioida ainakin neljästä näkökulmasta eli 1) fyysiset valmiudet (terveys, kunto) 2) henkiset valmiudet (muistaminen, ymmärtäminen, oppiminen), 3) osaaminen (taidot, suorituskyky, työvalmiudet) ja 4) työelämän asenteelliset valmiudet eli arvostukset ja ennakkoluulottomuus työllistää ikäihmisiä.
Kun työpaikoista on pulaa, ei työtä ole juuri tarjolla sosiaalisin ja inhimillisin perustein. Ikäihmisten valtteja ovat tunnettuus, erityisosaaminen ja taito ohjata nuorempiaan. Oletan, että ikäihmiset ovat valmiita räätälöimään kaikkia työehtojaan.
Ne työ- ja palvelutarpeet, joissa ikäihmiset voisivat olla apuna, on laaja ja monitahoinen. Ilman ikäihmisten omaa markkinointia, työelämäverkostoja ja ilman työkulttuurien asennemuutoksia, liian monet työkuntoiset ikäihmiset jäävät koteihinsa viihteen suurkuluttajiksi.
Asenteelliset syyt ohjaavat tekojamme. Taustalla ovat myös tunteemme ja uskomuksemme. Ne saavat uutta virtaa ihmisyhteisöjen valtapuheesta ja toimintakulttuureista.
Kun ikäihmiset eivät selviä päivittäisrutiineista ilman apua, tarvitaan omaishoitajia, ulkopuolista apua tai laitoksia, joissa apu on tarjolla. Kävelykepit ja rollaattorit kertovat jo osatotuuden.
Ikä voi tuoda tullessaan aistien heikkenemistä niin, että silmälaseilla ja kuulokojeilla ei saada riittävää tietoa ympäristöstä.
Makuaistin heikkeneminen voi aiheuttaa ravitsemusongelmia, hajuaistin puutteista voi seurata kyvyttömyys havaita kaasuvuotoa ja tuntoaistin muutokset voivat lisätä kaatumisriskiä.
Todetut aistihavaintojen muutokset voivat olla merkkejä kognitiivisten toimintojen (ajattelu, muistaminen, oppiminen) heikkenemisestä ja kohonneesta dementiariskistä.
YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan, että oikeus elämään on ihmiskunnan tärkein arvo. Mutta onkohan käytännössä näin? Ihmisyys, jonka ydin on eettistä lajia, tuppaa (ikävä kyllä) elämään massavirtausten ailahtelujen mukana.
Professori Antti Eskola (1934–2018) kyseli kirjassaan Vanhuus: ”Pitäisikö ihmisellä olla oikeus ihmisarvoiseen elämään silloinkin, kun elinpäivät ovat sairauksien rasittamia ja kivuliaita? Saako vanhukseen jo tuolloin suhtautua kuin kuolevaan eläimeen?” Eskolan vastaus oli ”Kyllä” edelliseen ja ”Ei” jälkimmäiseen.
Mitä todetun perusteella pitäisi sitten päätellä? Olenkohan täysin väärässä: Ihmisarvo hupenee ihmisen työkyvyn, voimien ja terveyden heiketessä? Jo eläköityminen merkitsee nopeaa arvonalenemaa.
Ahdistava toimettomuus niittaa ihmiset viihteen kuluttajiksi ja etsimään lohtua arveluttavin keinoin. Asenteet ikäihmisiin syntyvät ihmismielissä. Nuoruudella ja aikuisuudella on aikansa. Kunnioittakaamme elämän lahjaa – olipa lahjan haltija harmaapää tai kuka tahansa lähimmäinen.
Esko Korkeakoski
dosentti ja tietokirjailija Valkeakoskelta
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/