Lukijalta: Henkilökohtainen luontosuhde syntyy lapsuudessa – tai sitten ei
Kaupungistuminen on globaali trendi. Taapertavan syntyvyyden Suomessa tämä tarkoittaa, että yhä useampi lapsi syntyy ja kasvaa kaupungeissa.
Turku on yksi Suomen harvoista kasvukeskuksista. Yhä suurempi osa Suomen lapsista on kaupunkilaisia ja myös turkulaisia. Siksi on äärimmäisen oleellista, millaisessa kaupunkiympäristössä he varttuvat.
Henkilökohtainen luontosuhde syntyy, kun lapsi toistuvasti ja omatoimisesti pääsee ikätasoiseen lähimetsään ja viettää siellä aikaa (ystävineen) vapaan leikin parissa.
Vaikkapa perheen mahdollinen yhteinen viikonloppuretki kansallispuistoon – niin ihanaa ja hyödyllistä kuin se onkin – ei riitä. Tarvitaan jatkuvaa ja omatoimista luontokokemusta ympäristössä, jossa syntyy aito immersio, siis tunne siitä, että on kunnolla luonnossa, kunnolla metsässä. Tämä ei pienelle lapselle ole kummoinen maastovaatimus, mutta kouluikäinen tarvitsee jo hieman laajemmat metsästysmaat. Onnistuuko tämä Turussa?
Turku on jatkuvasti pilkkonut ja kaventanut lähimetsiään ja puistojaan. Esimerkiksi Hepokullan ja varsinkin Nättinummen ja Runosmäen liepeillä levittäytyneistä saloista on vain osa jäljellä. Myös pieniä metsiköitä on hävitetty – ja uhataan tänäänkin – esimerkiksi Nummella. Lapsen pääsy kunnolliseen lähimetsään on Turussa huomattavasti vaikeutunut. Tämä on ollut tietoinen valinta – on toimittu pinta-alaneliöt ja aikuiset edellä, unohtaen luonto ja varsinkin lapset.
Milloin on viimeksi tehty lapsivaikutusarvio kaavoituksen yhteydessä? Onko näitä arvioita ylipäätään tehty? Valtuusto on päättänyt lapsivaikutusten arvioinnin aloittamisesta vuonna 2021. Päätös on velvoittava. Missä se näkyy?
Raitiotiepäätös on valtava ja monialainen päätös, jota on valmisteltu jo miljoonilla veronmaksajain euroilla. Miksi yhdessäkään raportissa tai suunnitelmassa ei kuitenkaan ole mukana lapsivaikutusten arviointia? Loppuivatko miljoonat juuri siinä kohden?
Asialla on suunnaton merkitys. Jos meillä länsimaissa kasvaa sukupolvi, joka on enenevästi vieraantunut luonnosta ja jolla siis henkilökohtaista luontosuhdetta ei ole, kuka tekee jatkossa ne valinnat, joilla maailma pelastetaan? Ei kukaan – koska ketään ei enää henkilökohtaisesti kiinnosta.
On koettava aitoa yhteyttä ja aitoa arvostusta, ja tämä kumpuaa lapsuuden kokemuksista. Olemme hukassa, jos mokaamme tämän; jos mokaamme lastemme läheisen kasvuympäristön ja teemme heidän kaupungistaan lohduttoman betonierämaan. Kukkaistutukset ja viherkatot eivät merkitse tässä mitään.
Ratikka johtaa voimakkaasti tiivistyvään kaupunkirakenteeseen. Tämä voi jonkin ”aikuisperustelun” nojalla olla ekologinenkin asia – mutta se on asia, joka tuhoaa Turun lähimetsät. Radan molemmin puolin kiinteistömaan arvo nousee jopa kilometrin säteellä.
Ratikan reitti idässä, ja varsinkin ratikan kakkosreitti pohjoisessa, merkitsee reitin liepeillä sijaitsevien lähimetsien umpeenrakentamista jollakin aikataululla. Ratikan koko tuotto-odotus perustuu käytännössä kiinteistötuloon ja umpeenrakentaminen onkin vuosien vieriessä väistämätöntä, jos ratikkapäätös tehdään. Väistämätön on silloin myös kakkosreitti.
Tälle lastemme tervettä kasvua uhkaavalle skenaariolle on vaikea laittaa hintalappua.
Kyse on strategisen mittaluokan virheestä, josta ei ole juuri ääneen vielä puhuttu. On yksi asia perustella ratikkaa aikuisten mittapuulla ja lyhyellä aikavälillä, rahaa ja neliöitä laskien. On kokonaan toinen asia tarkastella asiaa vuosikymmenten ja varttuvien polvien näkökulmasta. Ihmisten hyvinvoinnin parantamisen on oltava kaiken tekemisen perusteluna – ja ennen kaikkea pienten ihmisten.
Lapsilla olkoon oikeus lähimetsiinsä – ja laadittakoon raitiotiestä myös lapsivaikutusten arviointi.
Perttu Helin
pormestariehdokas ja isi (kesk.)
Turku
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/