Lukijalta: Eriävä mielipide Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtajan säästöpäätöksiin liittyen
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus merkitsi 12.2.2025 tiedoksi hyvinvointialuejohtaja Tero Järvisen vastauksen valtiovarainministeriölle. Me allekirjoittaneet olemme valmiita järkeviin säästöihin, mutta tämä romuttaa lähipalvelut ja perusterveydenhuollon eikä kohtele hyvinvointialueen asukkaita tasapuolisesti.
Siksi emme voi allekirjoittaa tätä esitystä kokonaisuudessaan. Aluevaltuuston kokouksessa esitämme omat vaihtoehtomme. Tähän emme voineet muutoksia kirjata, koska esitys oli meille tiedoksi. Olemme kyllä esityksiä tehneet ja aiheesta myös äänestäneet.
Tarkoitus on vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Lähipalvelut tulee turvata. Terveys- ja vanhuspalvelujen keskittäminen ei säästä kustannuksia vaan lisää taksirallia ja valtion menoja. Lakkautettu soteasema tai terveyskeskus on kallein sote-toimi.
Perustasolla suurin säästö saavutetaan tehokkuuden, hyvän johtamisen ja oikea-aikaisen hoitoonpääsyn avulla.
Valtion antama aikataulu talouden sopeuttamiseen on mielestämme liian tiukka. Äkkinäiset leikkaukset romuttavat perusterveydenhuollon ja vaikeuttavat hoitoon pääsyä.
Meidän tehtävämme ei ole maakunnan väestön vähentäminen karsimalla rankasti palveluja. Päinvastoin. Asiakkaalle on taattava nopea hoitoonpääsy ilman turhaa byrokratiaa.
Ihmiselle on taattava arvokas vanhuus. Se edellyttää riittävästi kotipalveluja ja ympärivuorokautisen hoidon paikkoja. Ei lisää taksimatkoja ja siirtämistä paikasta toiseen. Tässä esityksessä ei ole mitään inhimillisyyttä.
Meidän tehtävämme ei ole maakunnan väestön vähentäminen.
Katsomme, että valtiovarainministeriö on pyytänyt lausunnon hyvinvointialueelta. Virkamiesesitys ei ole hyvinvointialueen virallinen esitys vaan konsulttien ja hyvinvointialuejohtajan esitys.
Esityksessä puututaan palveluverkkoon, ja siinä päätösvalta kuuluu yksiselitteisesti aluevaltuustolle. Aluevaltuusto ei ole esitystä nähnyt eikä ole siitä mitään lausunut.
Katsomme, että tämä lausunto on laadittu vastoin hyvinvointialueen johtosääntöä, ja asiaa ei muuta, että asialle haetaan jälkikäteinen aluevaltuustoon hyväksyntä.
aluehallituksen jäsenet
Anneli Jäätteenmäki, kesk.
Riitta Kangasluoma, ps.
Kai Pöntinen, kok.
Esa Rintala, kesk.
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/