Kuka määrittää eutanasian arvot
Lauri Oinonen kirjoitti Suomenmaassa (6.9.2024) eutanasian laillistamisesta ja oli vahvasti eutanasian sallimista vastaan. Koska emme päätä syntymästämme, ei meidän tulisi saada päättää elämän päättymisestäkään, sanoi Oinonen. Perusteluna hänellä oli, että elämä on antajansa kädessä.
Kukin näkee maailman tavallaan ja asettaa arvot oman viitekehyksensä mukaan. Oinosella se on kristillinen maailma. Oman maailmankatsomuksensa edellyttäminen myös muiden näkökulmaksi on väkivaltaa. Oinosella on oma jumalansa, jonka mukaan hänen arvonsa ovat rakentuneet. Kaikilla arvopohja ei ole sama.
Sodassa tappamisen Oinonen hyväksyy, sillä vihollisen tappaminen on edellytys muille (hyviksille) jatkaa elämän puolustamista. Tämä selitys ontuu pahasti, sillä Oinonen jatkaa että ihmisarvo on absoluuttinen. Ilmeisesti selitys pohjaa siihen, että on kuitenkin olemassa ihmisiä ja pahoja ihmisiä. Jälkimmäisistä ei niin väliä.
Oinosen mukaan elämän arvo ei ole riippuvainen omista kokemuksista tai tunteista. Sillä. mitä minä elämästäni ajattelen ei ole merkitystä, sillä joku absoluutti on jo päättänyt, että vaikka kuinka kärsit, kivaa sinulla silti pohjimmiltaan on.
Oinosen mukaan yhteiskunta kulkee tuhon tietä, jos unohdetaan elämän puolustaminen viimeiseen pisaraan saakka. Tämä on ristiriidassa jopa saattohoidon periaatteiden kanssa. Oinonen toteaa varsin kryptisesti, että historia on ikkuna tulevaisuuteen eutanasiakysymyksessä. Täysin en tätä ymmärrä, mutta hän viitannee kolmannen valtakunnan kuolemanleireihin?
Oinosen mukaan Raamatun kokonaissanoma, käskyt ja vapahtajan parannustekojen esimerkki on länsimaisen arvopohjan ja YK:n ihmisoikeuksien perusta. Tätäkään en täysin ymmärrä, mutta ilmeisimmin elämämme tulisi perustua enemmän Raamatun ohjeisiin Oinosen mukaan.
Eutanasia on ihmisen omien toiveiden mukaista kärsimyksien päättämistä. Kukin voi olla eri mieltä toimien oikeutuksesta oman maailmankatsomuksensa mukaan. Toisten ihmisten ahtaminen omaan maailmankuvamaailmaan ei ole kuitenkaan oikein. Sinä et hyväksy, minä hyväksyn. Koittakaamme sietää tätä erimielisyyttä.
Juha Hänninen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/