Kriisissä on myös hyvän siemen
Vuosi vaihtui erilaisissa tunnelmissa kuin mihin olemme tottuneet. Kukapa olisi vuosi sitten aavistanut, millainen vuosi koko ihmiskunnalla on edessä. Muistan, kuinka lapsena ajattelin sodan olleen kaukana menneisyydessä. Nyt ajattelen, että eihän noistakaan ajoista niin kauaa ole. Työssäni suomalaisten elämäntarinoiden ja -kohtaloiden äärellä eteeni on avautunut näköala kansamme historian raskaisiin vaiheisiin ja niistä selviytymisen voimaan.
Suomen ihme on ollut talvisodan henki, joka yhdisti kansaa yhteisen uhan edessä. Nykyinen elintasomme, koulutusmahdollisuudet ja sosiaaliturva ovat kansainvälisesti vertailtuna huippuluokkaa. Kiitos edellisten sukupolvien sinnikkyydestä luoda meille hyvät lähtökohdat.
Olen miettinyt, kuinka ihmeellistä on nyt itse elää todeksi koko ihmiskuntaa koettelevaa kriisiaikaa, joka tulee aikanaan jäämään historiankirjoihin. Jokaisella sukupolvella on omat vastuunsa kannettavanaan. Maailmanlaajuisen pandemian alkutarinan jo tunnemme.
Viime kevättalvella korona pysäytti lähes koko yhteiskuntamme. Kuin ihmeen kaupalla Pohjois-Savossa ainakin toistaiseksi tartunnat on saatu pysymään perustasolla. Vastuullista toimintaa ja roppakaupalla onnea. Virus on salakavala. Siihen, kuinka tilanne jatkuu ja lopulta saadaan hallintaan ja kokonaan voitettua, voimme jokainen omalla toiminnallamme tai paradoksaalisesti toimintaamme vähentäen vaikuttaa.
Jos koronarajoitusten aika on ollut raskaskin, on se myös pysäyttänyt näkemään ja arvostamaan asioita, jotka liian usein ovat tuntuneet itsestään selviltä. Perhe, ystävät, työkaverit, naapurit ja jopa sattumalta kohtaamamme ihmiset, työ, luonto, terveys, turvallisuus ja koko yhteiskuntamme näyttäytyvät kiitollisuuden aiheina.
Kriiseillä on taipumus tuoda myös jotain hyvää kuten kirkastaa asioita, jotka luovat kestävää pohjaa onnellisuudelle. Albert Einsteinin sanat sopivat myös tähän aikaan: ”On kaksi tapaa elää: elää niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä”.
Olen aistinut ihmisten kokevan hiljaista stressiä ja väsymystä koronakriisin pitkittyessä. Yksi tärkeä osa jaksamista on saada puhua siitä, miltä tuntuu. Kun väsyttää, on etsittävä voimaa antavia ajatuksia ja asioita. Kun kaipaa vaihtelua ja toisten kohtaamista, voi etsiä tähän tilanteeseen sopivia terveysturvallisia mahdollisuuksia.
Ihmiset ovat kekseliäitä. Vaikeana aikana muisto paremmasta eilisestä antaa toivoa ja voimaa tavoitella parempaa huomista. Kärsivällisyys palkitaan.
Toki olen pohtinut, miten kohtaamisten väheneminen tulee vaikuttamaan lapsiimme ja nuoriimme. Millaisia pidemmän ajan haitallisia vaikutuksia korona-ajalla tulee olemaan ja kuinka niitä voidaan välttää. Juuri kun jäyhä kansamme on vähitellen oppinut puhumaan, halaamaan ja näyttämään tunteita, joudummekin välttämään kohtaamisia.
Meille aikuisille kaksikin vuotta on lopulta lyhyt aika. Lasten elämässä se on kuitenkin pitkä aika kehityksellisessä mielessä. Ydinkäsitys maailmasta, ihmisistä ja itsestä muodostuvat silloin.
Läheisten ihmisten merkitys korostuu nyt. Annetaan aikaa heille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Pidetään yllä toivoa ja rohkaistaan toinen toisiamme jaksamaan vielä, jotta joku päivä voimme kohdata toisemme ilman huolta koronan leviämisestä. Silloin suomalainen selviytymistarina on entisestäänkin vahvistunut.
Aino Kanniainen
VET Psykoterapeutti, Kunnanhallituksen puheenjohtaja, Leppävirta