Ensilumi, viime viti, takatalvi
Lumi ja talvi ovat Suomessa jokavuotisia tosiasioita. Meteorologit mittaavat, arkistoivat ja tiedottavat meille viralliset ensilumet.
Vitilumi on tavallaan lumipeitteen uudistamista, talvella sataa ajoittain pakkaslunta, natturaa, utukkaa…vanha lumikerros peittyy siis sen alle.
Asioilla on usein omat kehityskerroksensa, ensiaskeleet ja siihen kerrostuu uusia ulottuvuuksia erilaisine tartuntapintoineen.
Ajassamme vellova huotovarmuushuoli ja energiakriisipelko maustavat tulevan talven olojamme ja tapojamme. Suomalainen sananlasku (Kalanti) toteaa, jotta talvi ei mene tavoittansa. Toisaalta sanotaan sattuvasti, jotta ei talvi mene takaisin katsomatta.
Lumi, tuo vakoinen valloittava elementti on oiva esimerkki eriaisuudesta, joka luo sopusointuista ja harmonista kokonaisuutta. Jokainen lumihiutalehan on erilainen ja ne yhteisvoimin luovat lumivaipan, tuon kaiken suojaavan tai vapaasti tarvottavan umpihangen, joka kuluttaa sopivasti pois turhamaisuuden tuskien tuottaman adrenaliinin.
Ajastustemme arkkitehtonisiin rakenteisiin saattaa tupruta lunta ovista ja ikkunoista, mutta toivottomuuden tuiskuihin ei kannata heti tuupertua.
Opettaja-aikoinani lupsakka kollega totesi ensilumen pihamaalle sataessa, jotta nyt menen ’valko-ulvontaan’ eli ulkovalvontaan. Valkoinen elementti ulkovalvojien pikkuisessa ja ohjeistetussa kertauksessa alkoi tuottaa ilosia ja rentoutuneita punaposkia ja patterilla kuivuvia vanttuita.
Suomalaisessa kuvataiteessa talvi ja lumi kertovat monenlaista tarinaa. Magnus von Wrightin maalaus Annankatu 15 talviaamuna (1868) kertoo aikansa agraarista kaupunkikulttuurista.
Kymmenen vuoden kuluttua tuosta, maalasi Fannu Churberg varsin modernin talvi-iltamaiseman vaudikkaine siveltimenvetoineen. Ja vuosisadan vaihteeseen ajoittuva Edelfeltin teoksen sotapojat marssivat rumpuineen kohtalaisen tupperoisessa puoli-umpihangessa 1897–1900).
Maailman melskeet ovat luoneet ja tuoneet Suomeen ja koko Eurooppaan diplomatian ja kaikenlaisen vuorovaikutuksen takatalven.
Takatalvi suven alussa ei juuri minua inspiroi ja aiheuttaa varmasti monelle muullekin ekspiraatiota, uloshengitysta siis huokauksia!
Aune Linnimäki
taidehistorioitsija
Rantasalmi