Uutissuomalainen: Keskustalta uusi työllisyyspaketti nuorille – työllistyville liikkumistukea kodin ja työpaikan välille

Työllisyyskeinoissa on roima annos aluepolitiikkaa, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen myöntää
Politiikka

Keskusta valmistelee parhaillaan uutta nuorten työllisyyspakettia, kertoo Uutissuomalainen.

Siinä on kolme pääkohtaa: työllistyville myönnetään liikkumistukea kodin ja työpaikan välille, luodaan valtakunnallinen kesätyöseteli ja palkkatuki ulotetaan työttömien lisäksi opiskelijoiden rekrytointiin.

Koko hallituksen linjausta ei keinoista vielä ole, eikä keskustalla ole ehdotuksia tukien suuruudeksi, Uutissuomalainen kertoo.

– Nämä istutetaan budjettiin. Keinoista voi laskea myös työllistämisistä koituvat tulot, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen sanoo Uutissuomalaiselle.

Hän sanoo, että keinot työllistäisivät tuhansia.

Työllistyville suunnattu liikkumistuki olisi käytännössä lisä verovähennysten rinnalle. Keskusta haluaa kohdentaa sen ennen kaikkea alle 30-vuotiaisiin ja muuttotappioalueille.

– Tällä hetkellähän liikkuvuusavustus on peruspäivärahan ja työmarkkinatuen suuruinen. Olisi vakavasti pohdittava, miten tämä avustus saataisiin paremmin palvelemaan nuoria ja alueita, kertoo Pakarinen.

Pakarinen myöntää Uutissuomalaiselle, että ehdotuksissa on roima annos aluepolitiikkaa.

– Kun jollain alueella on heikot työllistämisnäkymät, nuoret muuttavat kasvukeskuksiin.

Valtakunnallinen kesätyöseteli tulisi kunnallisten setelien rinnalle.

Kesätyöseteleitä ei ole kaikissa kunnissa, mikä on luonut nuorten välille epätasa-arvoisen tilanteen. Työnantajalle annettava seteli on kannuste kesätyöntekijän palkkaamiseen.

– Viime vuonnahan kesätöiden määrä väheni radikaalisti, ja sama kehitys voi jatkua tulevana kesänä. Riippuu koronasta, Pakarinen sanoo.

Seteli rahoitettaisiin valtion budjetista. Nykyään kuntien kesätyösetelien suuruus liikkuu 300 euron molemmin puolin.

Keskustan ehdottama uusi palkkatuki voitaisiin myöntää jo oppisopimuskoulutuksen aikana. Tällöin henkilön ei tarvitsisi olla työtön mahdollistaakseen työnantajalle maksettavan tuen.

– Niin pääsisi heti opintojen jälkeen työn syrjään kiinni. Oppisopimusta pitäisi muutenkin kehittää. Työkokemusta olisi hyvä saada jo opintojen aikana.

Keskustan mukaan tulisi pohtia sitä, että palkkauskustannukset porrastettaisiin alle 30-vuotiailta ilman toisen asteen ammatillista tutkintoa olevilta oppisopimusopiskelijoilta. Tuen suuruus olisi opintojen alkaessa puolet kustannuksista ja laskisi opintojen edetessä eli osaamisen karttuessa. Opiskelija saisi työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Pakarisen mukaan nuoria saataisiin nykyistä enemmän työelämään myös korostamalla kandidaatin tutkintoa Keski-Euroopan tapaan. Nykyään suuri osa opiskelee maisteriksi asti.

Juttua korjattu 27.1. kello 12.22: Uutissuomalaisen jutussa luki virheellisesti, että ”valtakunnallinen kesätyöseteli korvaisi kunnallisia seteleitä”. Valtakunnallinen kesätyöseteli tulisi kuitenkin kunnallisten setelien rinnalle.