Anu Vehviläinen kannattaa Antti Kaikkosta keskustan puheenjohtajaksi ja peräänkuuluttaa armollisuutta – ”Nuorisosäätiö-tuomiolla on jo lyöty riittävästi”

Keskusta

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja ex-ministeri Anu Vehviläinen antaa tukensa Antti Kaikkoselle kilvassa puolueen puheenjohtajuudesta.

– Olen miettinyt paljon, mihin Antti (Kaikkosen) johtajuus perustuu. Käsitykseni on, että Antti on yleisesti ihmisten kanssa hyvä. Hänessä on karismaa, joka saa ihmiset tuntemaan olonsa kotoisaksi ja huomioiduiksi hänen lähellään. Kaikkonen kuuluu ihmisiin, joille ensin tulee ”me” ja vasta sen jälkeen ”minä”, Vehviläinen pohtii Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan .

Vehviläinen pitää tärkeänä, että puheenjohtajakisasta tulee rehti ja reilu.

– Hyvä periaate ehdokkaiden tukijoukoille on, että omaa ehdokasta saa kehua estottomasti, mutta kilpailijaa ei arvostella eikä moitita.

Keskustakonkarin mielestä Kaikkosen vanha Nuorisosäätiöön liittynyt vaalirahatuomio on loppuun käsitelty.

– Tiedän, että moni keskustan jäsen pohtii Antin saamaa tuomiota Nuorisosäätiö-asiassa. Ymmärrän tämän. Antti on läpivalaistu asian osalta kerta kerran jälkeen. Tuomion jälkeen hänet on valittu kaksi kertaa yli 10 000 äänen voimin eduskuntaan. Ennen ministerinimitystä oikeuskansleri arvioi hänet kelpoiseksi ministerin tehtävään. Itse katson kohtuullisuuden näkökulmasta, että Kaikkosta on lyöty Nuorisosäätiöllä jo riittävästi. Nyt on jo armollisuuden aika.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7. syyskuuta.

Ehdokkaiksi ovat ilmoittauneet Kaikkosen lisäksi elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja hartolalainen Jari Tasanen.