Alina Lehto pyrkii Suomen keskustanaisten varapuheenjohtajaksi
Etelä-Pohjanmaan keskustanaisten piirihallitus esittää puheenjohtajaansa Alina Lehtoa Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi.
Keskustanaisten piiri kertoo asiasta tiedotteessa. Keskustanaisten puheenjohtajisto valitaan kesäkuun puolivälissä Kalajoella pidettävässä edustajainkokouksessa.
35-vuotias Lehto on toiminut päättymässä olevalla valtuustokaudella Evijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana. Tiedotteen mukaan Lehto on ollut Evijärven kunnanvaltuuston ainoa nainen.
Keskustanaisten piiriä Lehto on johtanut vuodesta 2024. Ammatiltaan hän on työterveyshoitaja. Hän suorittaa parhaillaan myös ylempää ammattikorkeakoulututkintoa työhyvinvoinnin johtamisesta sote-alalla.
Lehto sanoo pitävänsä tärkeänä, että kaikkien naisten ääni saadaan kuulumaan yhteiskuntaluokasta, iästä tai elämäntilanteesta riippumatta.
– Haluan näyttää esimerkkiä naisille, että vaikuttamisen ja politiikan voi yhdistää ruuhkavuosien muuhun elämään. Vaikka itsekin olen työssäkäyvä perheenäiti, voin olla mukana viemässä yhteisiä asioita eteenpäin, Lehto summaa tiedotteessa.
– Tasa-arvon eteen on vielä työtä tehtävänä, jotta kaikille avautuisi mahdollisuuksia kaikilla elämänaloilla, sukupuolesta riippumatta, hän lisää.