Terrorismi voidaan nujertaa

Brysselin iskut järkyttivät, mutta eivät yllättäneet. Euroopassa on menossa 2010-luvun terroriaalto, jossa väkivalta kohdistuu tavallisiin ihmisiin. Sodasta poiketen terrorismissa ei ole mitään sääntöjä eikä kohteeksi valituilla mahdollisuutta puolustautua.  

Vaikka nyt on surun hetki, historiasta voi löytää toivon näköalan. Vuosikymmenten aikana terrori on horjuttanut yhteiskuntia, mutta joka kerta se on pystytty nujertamaan.

Euroopassa 1970- ja 80-luvuilla sieppausten ja tappamisen takana olivat Punainen armeijakunta, Punaiset prikaatit ja muut ääriliikkeet.  Yhdysvalloissa 1960-luvulla valkoisten terrorijärjestö Ku Klux Klan yritti silmittömällä väkivallalla estää kansalaisoikeuksien toteutumisen.

Kaikissa näissä tapauksissa terrorismi kukistettiin, koska demokratian ja järjestäytyneen yhteiskunnan voima oli ääriliikkeitä vahvempi. Terrorin nujertamiseen tarvittiin jykeviä poliittisia ja oikeudellisia keinoja, mutta myös tavallisten ihmisten tuki.

Jo tiistaina julkisessa keskustelussa arvioitiin, että Belgiassa ei ole tehty tarpeeksi turvallisuuden hyväksi. Avoimuuden ihanteeseen on luotettu liikaa, vaikka Pariisin iskujen jäljet johtivat Euroopan Unionin ja Naton pääkaupunkiin.

Terrorismin voittamiseksi tarvitaan kahdentasoisia toimia. Ensin on viranomaisten laajalla yhteistyöllä varmistettava, että syylliset löydetään ja välittömät uudet iskut estetään.

Toiseksi tarvitaan rakentavaa pitkäjänteistä työtä. Terrorin siemen on suurkaupungeissa ja konfliktialueilla, joissa köyhyys ja väkivalta ovat osa ihmisten arkea vuodesta toiseen. Ääriliikkeillä on elintilaa, jos nuoret Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa eivät voi opiskella, saada töitä, arvostusta ja parempaa tulevaisuutta lapsilleen. 

Eurooppalaiset poliitikot voivat tehdä nykyistä enemmän köyhyyden ja toivottomuuden poistamiseksi. Jos terrorin ehkäiseminen on tärkeää, löytyy keinoja ratkaista jäätyneitä konflikteja, parantaa heikoimpien asemaa ja vahvistaa luottamusta.

Terrorismin nujertamisessa tarvitaan myös tavallisten ihmisten ja julkisen keskustelun voimaa. Uskonnollisissa ja poliittisissa liikkeissä toimivat voivat vaalia maltillista linjaa ja kertoa havaitsemastaan ääriajattelusta.

Kasvattajina ja mielipidevaikuttajina voimme itse kukin linjata, mikä on oikein ja mikä väärin. Äänestäjinä voimme vaatia poliitikoilta terrorismin perimmäisiin syihin puuttumista. Itsestään ongelma ei poistu.