Elämmekö ongelmista?
Pätkätyöt eivät ole yleistyneet. Näin kertoi työelämätutkija Pasi Pyöriä viime viikolla Ylen jutussa, jossa oiottiin käsityksiä työn muutoksesta.
Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien osuus on pysynyt samana koko 2000-luvun.
Pyöriä myönsi, että tutkijat ovat osasyyllisiä virheellisiin yleistyksiin. ”Elämme ongelmista, ja pätkätöihin katsotaan liittyvän erilaisia ongelmia, joita haluamme selvittää”, hän sanoi.
Tutkijan arvio ongelmakeskeisyydestä sai vahvistusta, kun kuuntelin kokeneen ja arvostetun tieteentekijän alustuksen parin sadan hengen seminaarissa.
Professori käytti valtaosan ajastaan yhteiskunnan ongelmien ja uhkakuvien listaamiseen ja viimeiset minuutit siihen, että tyrmäsi julkisuudessa ehdotetut ratkaisut. Ainakin puheensa ajan hän eli intohimoisesti ongelmista.
Kotimatkalla mietin mitä tilaisuudesta jäi käteen. Suorasanaista ongelmanmäärittelyä, kyllä. Eväitä epäkohtien korjaamiseen, ei.
Joka viikko sadat tai tuhannet eri alojen ihmiset kokoontuvat seminaareihin ja asiantuntijapäiville. Puitteet ovat hyvät, ja ajattelun voimaa riittää. Silti tilaisuuksista ei välttämättä jää mitään muisteltavaa.
Asiantuntijat heittävät vuorotellen rutiinisetit. Kelpo suoritus osataan.
Riman voi nostaa myös korkeammalle. Oman tietämyksen voi altistaa muiden kommenteille ja asiantuntemukselle. Väitteiden sijaan voi esittää havaintoja ja kysymyksiä, pohtia yhdessä.
Tiedon äärellä hämmentyvä asiantuntija ei ole nolo, itsevarma julistaja on.
Tiedon äärellä hämmentyvä asiantuntija ei ole nolo, itsevarma julistaja on.
Karina Jutila
Erilaisten mielipiteiden kohtaamisen tärkeyttä pitää nykyisin painottaa. Kuplien aikana kuullaan herkimmin niitä, joiden näkemys vastaa omaa.
Ennen rauhoituttiin kuuntelemaan myös niitä, joiden mielipide hankasi ikävästi omaa. Tilanne inspiroi.
Jos professoria kuunnellut salillinen olisi saanut mukaansa siemenen uudesta, vaikutus olisi voinut olla sama kuin hiivalla taikinassa. Jo tilaisuuden aikana sosiaaliseen mediaan olisi jaettu parhaita paloja ja viimeistään kotimatkalla uusia ideoita olisi näpytelty koneiden muistiin. Tekemisen nälkä olisi herännyt.
Tutkijan kiintymys ”omiin” ongelmiin voi kipsata luovuutta. Pahimmillaan se antaa elintilaa virheellisille käsityksille. Kun perehdytään yksityiskohtiin, iso kuva voi jäädä piirtämättä – ja pätkätöiden päivittely saa jatkua.
Toisinkin on lupa tehdä. Entistä useampi voisi elää ongelmien sijaan ratkaisuista.