Viisaasta vinkistä vaari
Viime syksy oli repivää aikaa eduskunnassa. Sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset jakoivat poliittiset ryhmät pääasiassa kahteen leiriin: leikkauksia kannattaviin hallituspuolueisiin ja niitä vastustaviin vasemmistopuolueisiin.
Raastavan sanansäilän melskeessä opposition keskipuolueet keskusta ja vihreät kannattivat osaa sosiaaliturvaa leikkaavista lakiesityksistä.
En ollut ainoa, joka koki käydyt keskustelut mustavalkoisiksi. Laidoilla olevat osapuolet eivät halunneet kuulla toisiaan.
Kireään ilmapiiriin saattoi vaikuttaa se, että valiokuntatyöskentelyssä lakiesitysten toteutusta ohjaavissa mietinnöissä ei pysähdytty pohtimaan toimia, joilla varmistettaisiin sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten oikeudenmukaisuus ja estettäisiin mahdollinen kohtuuttomuus samoille väestönosille.
Lainsäädännön vauhti oli kiivas, koska lait olivat budjettilakeja, ja ne piti saada valmiiksi ennen joulua.
Aina pitäisi olla kannattavampaa ottaa työ vastaan kuin kieltäytyä siitä. Sosiaaliturvaa ei saa käyttää väärin vaan tositarpeeseen. Moni on samaa mieltä, mutta miten se tehdään, onkin eri asia.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehdotti viimeisessä uudenvuodenpuheessaan turvallisuuspolitiikasta tutun parlamentaarisen yhteistyön ulottamista myös talouspolitiikkaan. Pidän ehdotusta kannatettavana. Ainakin kannattaa kokeilla.
Haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen paras turva on vahva julkinen talous, joten on kaikkien etu turvata hyvinvointivaltion toimintaedellytykset tulevaisuudessakin.
Huoli taloudesta on koko ajan läsnä niin ihmisten arkitasoisessa kuin laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen paras turva on vahva julkinen talous, joten on kaikkien etu turvata hyvinvointivaltion toimintaedellytykset tulevaisuudessakin.
Parlamentaarisessa työryhmässä voisi yrittää löytää yhteisiä talousnäkemyksiä yli hallitus–oppositio-rajojen useamman vaalikauden ajalle.
Pitkäjänteisyyttä ja ylivaalikautisuutta kaivattaisiin useallekin politiikan tekemisen osa-alueelle. Hallituskokoonpanosta riippuva, tempoileva tapa tehdä politiikkaa on erityisen haitallista, kun se kohdistuu lapsiin ja nuoriin.
Esimerkiksi koulutusleikkausten näennäinen säästö saattaa muuttua koulupudokkuuden ja syrjäytymisen myötä satojen miljoonien menoksi, mitä ei seuraavan hallituksen panostuksilla ehkä enää korjata.
Nykyisessä maailmanajassa kannattaa panostaa sisäiseen turvallisuuteen ja vahvistaa kansan yhtenäisyyttä. Siksi talouspolitiikka on mitä suurimmassa määrin myös turvallisuuspolitiikkaa.