Omakehu vai itsetunto?

Koulussa, työnhaussa, mainoksissa ja vaalien alla kelpaa kertoa, mitä osaa ja mitä hyvää on saanut aikaan.

On tilanteita, joissa on todistettava oma taito ja näytettävä oppineisuus. Insinööriajossa, maratonilla ja opintojen loppukokeessa pitää pystyä osoittamaan, mihin pystyy. Aito ja kohtuullinen ammattiylpeys kuuluu asiaan.

Muuten sopii kuitenkin olla varovainen, jos joku kehua retostelee omilla ansioillaan. Vanhaa sananlaskua ei varmaankaan ole keksitty turhan päiten: Oma kehu haisee.

Oma minä on toki aina ollut ihmisen sydäntä lähinnä. Silti tuntuu siltä, että tänään itsekehun hajut ovat yleisempiä ja pistävämpiä kuin aiemmin.

Julkisuuden paine ja kilpailun kiihtyminen pakottavat ihmistä erottautumaan toisista. On oltava enemmän ja parempia kuin muut.

Et ole olemassa, ellei sinua huomata. Tunnuslauseena tuntuu olevan: ”Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.”

Poliitikolle on tullut tärkeäksi muistuttaa, mitä hän itse on saanut aikaan. Oman roolin esillä pito on tärkeämpää kuin se asia, johon yhdessä on päädytty.

”Ministerinä olen ollut aloitteentekijä…”. Yritysjohtaja painottaa, että ”minun aikanani on toteutettu…”  Kirkonmiehet muistavat hekin kertoa ansionsa. ”Piispana olen huolehtinut siitä, että…”

Kulttuuri on muuttunut minäkeskeisemmäksi. Yksilön ansiot mainitaan ensin; porukan aikaansaannokset vasta sitten. Omat mielipiteet ovat tärkeämpiä kuin yhteisymmärrys.

Minulle kuuluvista eduista ei saa tinkiä, vaikka yhteinen kassa olisikin tyhjä.

Kun itsensä kehuja puhuu, hän tuntee vain makeita tuoksuja.

Ympärillä olijoiden nenässä tuoksut muuttuvat kuitenkin vastenmielisiksi haisuiksi.

Aistimusten ero johtuu siitä, että omaa erinomaisuuttaan kiittävä vertailee itseään muihin, ja asettuu heidän yläpuolelleen.

Omakehu karkottaa. Itseään kehuvan vierellä ei ole kivaa olla.

Mikä muuttuisi, jos alkaisimme kehua toisia, tai ainakin aloittaisimme siitä, mitä hyvää muut ovat saaneet aikaan? Mitä tapahtuisi, jos ”minä”-sanan sijaan asettaisimme ”me”-sanan?

Mitä tapahtuisi, jos tekisimme kaikessa parhaamme, mutta emme keräisi kiitoksia omaan laariimme.

Englantilainen neuvoo: ”Just do it.” ”Riittää, että teet.” Anna tulosten puhua.

Minuun ainakin puree paremmin sellainen ammattilainen, jos tekee ykköstä, mutta ei metelöi taidoillaan.

Saavutuksiin saa toki olla tyytyväinen, mutta elämöidä niillä ei tarvitse. No, rouvalle tai hyvälle kaverille voi joskus kertoa. Ja illalla mennä hyvin mielin nukkumaan.

Vaikka toisten antamat kiitokset joskus viipyvät, ne tuoksuvat pitkän päälle paremmilta kuin ne, joita jakaa itse itselleen.

Vanha kansanviisaus sanoo: ”Älä vertaa itseäsi muihin, ettet tule ylpeäksi tai katkeraksi, sillä muista, että aina on ollut ja tulee olemaan suurempia ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä olet.”