Älä pilkkaa sotilasta
Varusmiesliitto on esittänyt vaatimuksen, että armeijasta voisi siirtyä lomille siviilivaatteissa.
Yhtenä pointtina se, että terroristit voivat hyökätä yksittäisten sotilaiden kimppuun. Se voi olla asiallinen huoli, niin on maailma sairas.
Yhtenäinen asu on tietenkin mitä demokraattisin, kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta. Yhtenäinen koulupukukin poistaisi monta murhetta, niin lapsilta kuin heidän kauttaan merkkivaatekauppiaiden narussa kulkevilta vanhemmiltaan.
Mutta se toinen pointti: armeijan vaatteissa esiintyviä kohtaan kuulemma esiintyy pilkkaa. Mitä, mitä, mitä!!!
Millaiset ihmiset huutelevat pilkkahuutoja kansalaisvelvollisuuttaan täyttäville nuorille miehille ja vapaaehtoisille naisille?
Etteivät vain olisi siviilipalveluksen kannattajia? Siis ihmisiä, joiden mielestä on aivan hyväksyttävää tehdä palvelusvalinta oman vakaumuksensa mukaan, mutta ei toisenlaisen vakaumuksen mukaan.
Siviilipalvelusmiehien lisäksi on vapautuksen hankkineita. Uuden Tuntemattoman näyttelijöille täytyi opettaa asekäsittelyä (käpistelyä, niin kuin me miehet sanomme) koska monet heistä on vapautettu palveluksesta. Auktoriteettipelkoisia ja pelkästään mukavuudenhaluisia. Mammanpoikia, joita ei saa käskeä ja jotka eivät jaksa nousta aamukuudelta.
Varuskuntakaupungin kasvattina olen tottunut sotilaisiin. Kun meillä on RUK, niin iltavapaalla baarissa voi istua ja todennäköisesti istuukin, tämän maan tuleva johtajisto. Poliittinen, taloudellinen, älyllinen.
Kun näkee varusmiehen, tulee etsimättä mieleen, että siinä on nuori mies paikallaan. Vielä enemmän ilahtuu, kun näkee että kyseessä ei ole aivan kantasuomalaisen näköinen. Se on oikeaa kotoutumista, Suomessa ollaan näin.
Varusmies ei ole sotahullu, varusmies ansaitsee kunnioituksen, ei pilkkaa.