Trump uhkaa poistaa turvallisuusluokituksen monelta korkea-arvoiselta ex-virkamieheltä
Yhdysvalloissa osa maan presidentti Donald Trumpia kritisoineista entisistä korkea-arvoisista virkamiehistä voi menettää turvallisuusluokituksensa, uutisoi muun muassa CNN.
Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders kertoi tiedotustilaisuudessa, että Trump harkitsee poistavansa turvallisuusluokituksen muun muassa kansallisen tiedustelupalvelun ex-johtaja James Clapperilta, liittovaltion poliisin FBI:n ex-johtajalta James Comeylta sekä FBI:n ex-varajohtajalta Andrew McCabelta.
Sandersin mukaan Trump on kyllästynyt entisten virkamiesten kritiikkiin ja vailla perää olevat syytteet sopimattomasta suhteesta Venäjään ovat asiattomia.
Sanders myös sanoi, että Trumpin mukaan on syytä olla huolissaan, kun henkilö, jolla on pääsy valtion syvimpiin ja pyhimpiin salaisuuksiin, esittää valheellisia syytöksiä presidentistä.