Oliko Väyrynen oikeassa – vaikkakin eri tavalla kuin tarkoitti?
Vanhempi sukupolvi muistaa, kuinka Paavo Väyrynen väitteli politiikan teon ohessa valtiotieteen tohtoriksi Åbo Akademista vuonna 1988.
Väitöskirja on ruotsinkielinen. Suomeksi sen otsikko on ”Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka”.
Siinä Väyrynen esitti, että Neuvostoliitto säilyy suurvaltana, ja että Euroopan kahtiajako on pysyvä. Näin Wikipediakin asian kuvaa.
Huterasti tutkittu? Vai menivätkö tutkimustulokset enemmänkin mielipiteiden puolelle?
Pieleenhän ne osuivatkin. On niille sitten naureskeltukin.
Nimittäin jo heti seuraavana vuonna kaatui Berliinin muuri ja sen myötä koko rautaesirippu. Neuvostoliitolle alkoi luvun lasku. Sen hajoamispäiväksi on merkitty 26.12.1991.
Mutta oliko Väyrynen sittenkin oikeammassa kuin moni pilkkakirves on arvellut – joskin aivan toisella tavalla kuin tarkoitti?
Neuvostoliittoa ei enää ole, se on selvää. Mutta viime aikojen tapahtumat saavat ainakin Apollon Tietäjän ajattelemaan, onko Neuvostoliitto vaihtanut vain nimeä?
Olisiko meno entisen Neuvostoliiton alueella samantapaista kuin nyt, Baltian maat ja Ukraina pois lukien, vaikka Neuvostoliitto ei olisi hajonnutkaan? Yhden johtajan ja yhden ”puolueen” valtaa, joka hyväksyttää lait mieleisikseen ja pitää kansan kurissa vanhoin konstein?
Leninin aatteille tietäjä ei pane kovin suurta painoa. Ne joustavat. Kiinakin on äärikapitalistinen maa, vaikka kommunistipuolue sitä hallitseekin.
Entä Europan kahtiajaon pysyvyys?
Merkkejä siitäkin voi nähdä. EU-jäsenyyskään ei ole tehnyt kaikista satelliittivaltiosta varauksettomia läntisten arvojen ihailijoita. Unkari ja Puola kulkevat etunenässä, mutta monessa muussakin maassa rimpuillaan vanhojen verkkojen pauloissa.
Niin että vaikka Väyrynen iski kirveensä silloin pahasti kiveen, hän oli tietäjän mielestä myös oikeassa.
Tosin tarkoittamattaan, varmaankin.
Ja onhan perspektiivi vieläkin lyhyt, vain 30 vuotta.