Joskus lusikka on otettava kauniiseen käteen

Apollon Tietäjät

Aktiivimalli oli yksi viime vaalikauden yrityksistä vähentää työttömyyttä ja kohentaa työllisyyttä. Sen pohja-ajatus on, että työttömän on osoittava aktiivisuutta työnhaussa tai kouluttautumalla, tai muuten työttömyysturva alenee.

Aktiivimalli oli vakava yritys. Sitä oli alun perin ideoimassa mm. STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, entinen vasemmistoliiton puoluesihteeri.

Aktiivimallista tuli kuitenkin kirosana. Sen kaatamiseksi masinoitiin mielenosoituksia ja horjutettiin hallitusta.

Niinpä Marinin hallitus hautasi aktiivimallin viime vuonna. Aktiivimalli kakkosta ei pantu edes täytäntöön.

Mutta nyt tietäjän piti hieraista silmiään. Uudessa budjettiehdotuksessahan on aktiivimalli, yksimielisesti hyväksyttynä. Vaikka työministerikin on demari.

Kuin vakuudeksi Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindström twiittasi näin:

”Viime vaalikaudella omatoimisen työnhaun malli nimettiin oppositiosta aktiivimalli 2:ksi. Ja nyt lähes samanlainen malli tulee käyttöön. Onko se yhä aktiivimalli?”

Aiempi työministeri ja nykyinen liikenneministeri Timo Harakka ehätti torjumaan moiset epäilyt:

”Kolme olennaista eroa. 1) Palveluun lisätään kunnolla resursseja, 2) yksilöllinen työnhakusuunnitelma, ei kaavamainen, 3) sanktiot ja karenssit inhimillisempiä.”

Mutta Lindströmiä ei noin vain lannistettu:

”Idea aivan sama. Karenssit portaittain kuten oli alunperin. Ekasta erheestä ei seuraa karenssia. Aivan samanlainen. Alueen ja/tai oma tilanne otetaan huomioon. Aivan samanlainen. Mutta hyvä jos toimii ja se on pääasia.”

Parikin sanontaa tuli Tietäjän mieleen.

”On otettava lusikka kauniiseen käteen.” Kielitoimiston sanakirja kertoo, että tämän sanonnan avulla ”jotakuta kehotetaan alistumaan, tottelemaan tai sopeutumaan vaatimuksiin”.

Toinen sopiva sanonta voisi olla ”Siperia opettaa.”

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.