Halla-ahon muistinmenetys
Puoluejohtajat kohtasivat keskiviikkoaamuna Kuntamarkkinoiden paneelissa.
Ennen varsinaisia teemoja poliitikot joutuivat kehumaan yhtä kuntaa tai kaupunkia, joka ei ole heidän kotipaikkansa.
Sovittua tai ei, mutta turkulainen Li Andersson ylisti Tamperetta ja tamperelainen Sanna Marin Turkua. Annika Saarikko suitsutti Oulua ja Petteri Orpo Helsinkiä.
Mutta kun tuli perussuomalaisten Jussi Halla-ahon vuoro, hän ei ensin oikein osannut sanoa mitään. Sama kysymys kuultiin myös vuosi sitten samaisessa paneelissa.
– Yritän tässä muistella, mitä vastasin viime vuonna ja millä perusteella, hän ihmetteli.
Lopulta Halla-aho sai sanottua, että Utsjoki. Halla-aho kertoi käyneensä kunnassa vastikään, ja ihmiset pohjoisessa tekivät syvän vaikutuksen.
– Paikka oli kaukana kaikesta, mutta minkälaista pioneeria sissihenkeä siellä olikaan. Tapasin nuoria ihmisiä, jotka eivät suunnitelleet muuttoa pois sieltä vastoin yleisiä odotuksia, hän perusteli.
Apollon Tietäjää huvitti, sillä mieleen oli jäänyt Halla-ahon vastaus myös viime vuodelta. Siis se, jota herra ei itse muistanut.
Halla-aho vastasi silloin Kemijärvi – ja perustelut olivat aikalailla samat kuin nyt Utsjoen kohdalla.
Kemijärvi, Utsjoki, Ranua, Tornio, Salla, Kolari… Mitä näitä nyt erottelemaan, eiralaisen tohtorismiehen mielessä samanlaisia varmasti kaikki.