On valloitettava koko keittiö
Annika Saarikon Facebook-sivuilla on kuva hänen kuopuksestaan istumassa keittiön kattilalaatikossa ja asettamassa astiat uuteen järjestykseen. Kuva oli otsikoitu: 1-vuotias. Koko keittiö valloitettava.
Kuopuksen kasvot eivät kuvassa näy, mutta voin kuvitella riemun lapsen kasvoilta. Tuohon kuvaan ja päivitykseen sisältyy sanoma aikuisille ja miksei myös politiikan arkeen.
Lapselle on luonnollista tutustua uusiin asioihin. Se on merkki lapsen kehittymisestä.
Yhteiskunta muuttuu. Aikuisten maailmassa ei riitä, että tutustuu uusiin asioihin. Meillä aikuisilla on oltava valmiutta asettaa asioita uuteen järjestykseen, muuttaa yhteiskuntaa ja asettaa unelmia.
Erityisesti politiikassa pitää olla tavoitteita, unelmia. Arjen asioiden hoito vie aikaa ja energiaa. Poliitikkojen ja puolueiden on kuitenkin raivattava aikaa tulevaisuuden yhteiskunnan hahmottamiselle. Muuten puolueet vain reagoivat muiden asettamiin tavoitteisiin.
Yksivuotias jo tajuaa, että oikeat asiat ja tavarat ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä. Tärkeitä asioita politiikassa ovat elämän arkeen vaikuttavat ratkaisut.
Hoitoon pitää päästä ajoissa, ei viikkojen odottelun jälkeen. Sähkön ja sähkön siirtohinnan pitää olla kohtuullinen ja oikeudenmukainen. Ei hatusta vedetty.
Keskustalla on ollut vahva tahto ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon asiat.
Jopa niin, että päätäkin on hakattu seinään. On kuljettu vastavirtaan, kun on haluttu taata tasavertaiset palvelut kaikille suomalaisille.
Sähkönsiirtohinnat kuohuttavat ihmisiä. Siirtohintoja on nostettu roimasti. Odotan keskustalta tahtoa kohtuullistaa hintoja ja hinnankorotuksia.
Markkinavoimia on suitsittava.
Hallituspuolueena keskustan pitää ratkaista päivänpolttavia asioita, mutta se ei riitä. Keskustan pitää olla suunnannäyttäjä, tulevaisuuden tekijä.
Uskottavien tulevaisuuden tavoitteiden asettaminen vaatii paljon työtä, yhteyksiä yliopistoihin, asiantuntijoihin ja ennen kaikkea aktiivisen keskustalaisen ydinjoukon.
Korona on muuttanut ihmisten arvoja ja asenteita.
Se puolue, jolla on esittää suuntaviivat koronan jälkeistä Suomea rakennettaessa on vahvoilla.
Keskustalla on käsissään valttikortit. Ihmiset arvostavat väljempää asumista, omavaraisuutta, monipaikkaisuutta. Avainkysymys on, kykeneekö keskusta olemaan suunnannäyttäjä. Kykeneekö se sanoittamaan ydinsanomansa ymmärrettävästi ja kiinnostavasti.
Puolue on asettanut valmisteluryhmiä. Suunta on oikea. On vaikuttamisen aika.